Sivut

torstai 30. toukokuuta 2013

Puutarhan kevättä

Ohessa muutamia otoksia, joita olen napsinut iloksenne takapihalta pitkin kevättä. Pikkunarsissien ja perunanarsissien sipulit olen upottanut maahan viime vuonna Pääsiäisen jälkeen kun kukat lakastuivat. Hyvin ovat näköjään viihtyneet pihalla, kukkivat nyt sen verran nätisti. Mulla on tälläkin hetkellä tältä Pääsiäiseltä peräisin olevia sipuleja vielä tallella, pitäisi nekin laittaa maahan pikkuhiljaa. Kätevää, kun saa hyödynnettyä sisälle ostettuja kukkasia myös ulkona myöhemmin.

Harmittavaa, että suurin osa krookuksista ja tulppaaneista on hävinnyt puutarhasta kun jotkut öttiäiset ovat syöneet sipulit :( Noh, ei auta kuin kärvistellä. Olemme ajatelleet laittaa kämpän myyntiin syksyllä, joten uusiin, maahan istutettaviin kukkiin ja kasveihin on turhaa lähteä nyt investoimaan sen kummemmin - eli vanhoilla mennään. Onneksi saan terassille uudet kukat purkkeihin ja istutuslaatikoihin, kävin hakemassa osan kesäkukista toissapäivänä. Jospa saisin ne viikonloppuna taiteiltua purkkeihin ja purnukoihin, joita taas riittää...

Systerikin on saanut vasta hankkimansa omakotitalon pihan jo aika hyvälle mallille - tontilla on kitketty, kaivettu, siirretty, leikattu, pilkottu, heitetty roskiin ja istutettu uutta. Hommaa on ollut valtavasti, sillä edellinen asukas ei ollut mikään viherpeukalo :D Enää puuttuu pihakeinu ja 30 tuijan aita tontin yhdeltä kulmalta, sitten on pihalla kuulemma kaikki suurinpiirtein valmista kesää varten. Vielä kun meilläkin olisi... Maalausprojektit jatkuvat taas viikonloppuna...















































maanantai 27. toukokuuta 2013

Taas elävien kirjoissa...

Vuosisadan flunssa / kuume / keuhkoputkentulehdus / yskä / allergia on osittain selätetty! Koko viime viikko meni täysin sairastaessa ja vieläkin on flunssainen ja yskäinen olo antibiooteista huolimatta. Sanomattakin siis selvää, että kaikki piha- ja maalaustyöt ovat taas seisoneet, mutta onneksi ehdin juuri ennen sairastumistani sentään pari pelargoniaa sekä muutaman vihreän kasvin etupihan terassille ostaa.

Hankkimani pelargoniat ovat muuten juuri sen sävyisiä, mistä olen aina haaveillut - siis TÄYDELLISIÄ :) Päätin, etten tänä vuonna hanki etupihan puolelle kuin muutaman kukkivan kasvin ja muuten satsaan vehreyteen. Puksipuu ja muratit sopivatkin varjoisampaan etupihan syvennykseen hyvin. Huomatkaa muuten taustalla komeileva vasta maalattu seinä! ;D



perjantai 17. toukokuuta 2013

Pensselit suihkii!

Maalipensseli kasvaa kohta mun käteen kiinni - sain suurinpiirtein maalattua istutuspöytäni toissapäivänä ja viikonloppuna olisi tarkoitus maalata talomme päädyn paneeleja ja ikkunapuitteita. Lisäksi pitäisi vielä aloittaa yksi uusi projekti eli metallisten ikkunapellien maalausurakka ns. panssarimaalilla, joka on tarkoitettu nimenomaan metallin maalaamiseen. Väriksi valittiin "munakoiso", joka ei nimestään huolimatta ole kylläkään yhtään sinertävä/lilahtava, vaan sellainen tyylikkään mustanruskea sekoitus. Naapuri maalasi omat ikkunapellinsä samalla sävyllä pari päivää sitten ja väri näytti niissä tosi hyvältä. Meidän pellit ovat olleet tähän asti hieman punertavanruskeat, enkä ole voinut sietää ko. väriä. Nyt kun maalit ovat alkaneet lähteä, mulla on oiva tilaisuus hankkiutua eroon inhoamastani sävystä kertaheitolla :)

Sisällä en ole viime aikoina ehtynyt paljoakaan touhuamaan, jopa siivous on jäänyt maalaushommien ja jääkiekon MM-kisojen jalkoihin jo muutaman viikon... Makuuhuoneeseen olen sentään vaihtanut lampunvarjostimet - yöpöytien varjostimet ovat aiemmin olleet valkoiset ja hieman pienemmät. Uudet mustat ja suuremmat varjostimet ovat mun nykymakuuni NIIN paljon paremmat ja valon sävykin on mukavan hämyisä - enää ei valo ota silmiin illalla sängyssä lueskellessa ennen nukkumaanmenoa. Samaan syssyyn meni vaihtoon myös kattolampun varjostin, musta siis sekin.

Taustalla näkyvän lilasävyisen kukkataulun olen muutama päivä sitten vaihtanut isoon mustavalkoiseen maisematauluun. Kuvassa vilahtavat myös viime talvena tilaamani mustavalkoraitaiset lakanat - en nimittäin millään jaksanut pedata sänkyä ennen kuvanottoa ;D Nuo pienet mustavalkoiset ruutumatot ostin jo ennen joulua makkariin sängyn molemmin puolin - tilasin myöhemmin samaa sarjaa olevan ison maton ruokailutilaamme. Olen tykännyt ko. matoista kovasti; väritys, kuvio ja materiaali ovat kaikki mun makuuni.

Ihanaa kesäistä viikonloppua teille kaikille, meikäläinen viettää sen pensselin varren jatkona!

 






















maanantai 13. toukokuuta 2013

Talkoohommissa

Neljän päivän lomaputki hulahti kyllä harmittavan nopeasti maalatessa ja pihahommia tehdessä! Takapihan iso terassi on nyt vedetty kertaalleen harmaalla, mutta se vaatii vielä toisen kerroksen ja vähän "asettumisaikaa". Takapihan terassisyvennyksen seinäpaneelit, ovet ja ikkunapuitteet on maalattu, samoin etupihan puolen terassin seinäpaneelit, ikkunapuitteet ja ovi. Ehkäpä ensi viikonloppuna saan kaikki kalusteet ja muut kamat paikoilleen terassille ja loput istutuksetkin tehtyä - nyt kalusteet lojuvat yhdessä kasassa keskellä pihanurmikkoa, jotta terassin käsittely onnistuisi mahdollisimman hyvin.

Sain vihdoinkin myös taiteiltua ruokailutilan lampun kattoon sekä jokin aika sitten ostamani uudet taulut seinään. Taulut laitoin eteisestä olohuoneeseen johtavan käytävän varrelle valkoiselle, (vielä toistaiseksi) tapetittomalle seinälle ja siirsin ko. seinällä olleen mustavalkoisen ison merimaisemataulun makkariin, jonne se istuikin varsin hyvin. Hävettää oikein myöntää, että tuo ruokapöydän lamppu odotteli paketissa kattoon pääsyään kokonaisen vuoden ja kolme kuukautta... But hey, better late than never, right? ;D





keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Höpinöitä puutarhasta

Nyt se on takana - nimittäin vuoden ensimmäinen vierailu läheiselle taimitarhalle! Kuhina oli yllättävänkin kova jo tässä vaiheessa toukokuuta ja parhaat kukkaset vietiin vauhdilla käsistä. Itse lähdin hakemaan tältä ekalta puutarhareissulta lähinnä amppeleita, mutta tarttuihan sieltä mukaan vähän muutakin :D

On hieman hankalaa, kun puutarhaostokset pitää aina tehdä vähintään kolmella eri reissulla, kun kaikki rehut eivät mahdu autoon yhtä aikaa. Meillä on sentään suhteellisen tilava farkkumalli, jossa kuljetustilaa on ihan hyvin, mutta siltikin viisi isoa amppelia ja kaksi hortensiaa täyttivät koko kaaran. Vielä pitäisi siis hankkia laatikoihin ja metalliämpäreihin istutettavat kukkaset, mullat sekä haketta kukkapenkkiin. Ai niin, ja tietysti yrttejä, jotka aion istuttaa vastikään hankkimaani yrttilaatikkoon. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee :)

Kävimme samalla reissulla tilaamassa läheisestä huonekalukaupasta pari selkeälinjaista aurinkotuolia, pikkupöydän sekä varjon, kaikki mustina ja polyrottinkisina (no varjo ei tietenkään ole rottinkinen...). Tarkoitus olisi sijoittaa romppeet takapihan terassille, mutta koska ne olivat tilaustavaraa, joudumme odottelemaan niitä vielä muutaman viikon. Viikonloppuna pistämme terassin harmaaksi, jotta se on sitten valmis kun uudet kamat saapuvat. Siis jos ei sada...

Alla vähän satoa eiliseltä reissulta taimitarhalle!








tiistai 7. toukokuuta 2013

Haaste Ainosofialta

Sain "pienten blogien" kannustukseksi tehdyn haasteen Ainosofialta ja otin sen ilolla vastaan - vaikkakin hieman jälkijunassa :) Alla kysymykset, joihin minun piti vastata:







































1. Aloin kirjoittaa blogiani toukokuussa 2011 eli tasan kaksi vuotta sitten.

2. Perustin blogin ihan omaksi ilokseni ja harrastuksekseni - tykkään kirjoitella ja napsia kuvia, tosin uusi kamera olisi ihan paikallaan, sillä tähän saakka olen kuvannut lähinnä kännykkäkameralla. En ole ottanut paineita lukijamäärän lisäämiseksi, koska tämä on siis vain yksi harrastus muiden ohessa. En myöskään ole julkisuushakuinen ihminen, joten olen nykytilanteeseen ihan tyytyväinen.

3. Blogi on muuttunut alkuajoista jonkin verran - ennen blogi oli romanttisempi ulkoasultaan sekä ehkä myös hieman sekavampi, sellaista pienempää piperrystä. Blogin nimenä oli ensin "Valkeat Unelmat", mutta ulkoasun päivityksen yhteydessä vaihdoin blogini nimen hieman "svengaavampaan" muotoon. Nykyään tykkään pääasiassa selkeämmistä mustavalkoisista linjoista yhdistettynä hopeanväriseen metalliin / teolliseen tyyliin ja maalaisromanttisuus on jäänyt viimeaikoina vähemmälle. Kesäisin meriaiheiset sisustusesineet ilahduttavat kyllä edelleen :)

4. Blogini merkitsee minulle mukavaa ja rentoa harrastusta, ajanvietettä muiden joukossa. Onhan se kuitenkin myönnettävä, että blogi on mulle tosi tärkeä ja olisi todella ikävää, jos kaikki vanhat blogijutut ja kuvat yhtäkkiä pyyhkiytyisivät jonnekin bittiavaruuteen... Silloin tuntuisi varmaankin siltä, että osa minusta pyyhkiytyisi siinä samalla :)

5. Kuten jo aiemmin kerroin, selkeälinjaisuus on alkanut miellyttää yhä enemmän - valkoisen ja mustan kontrasti on se, mitä pyrin nyt suosimaan kaikessa sisustuksessa ja samalla tietysti blogissakin.

6. Mieluiten sitä tietysti kirjoittaa blogiin silloin, kun on oikeasti jotain kerrottavaa - esim. jos on saanut jonkin suuren "urakan" tehtyä vaikkapa pihamaalla, niin valmista lopputulosta on mukava esitellä myös muille (mikäli lopputulos siis on mieluisa :D) Samoin on mukava tehdä postaus esim. jostain ihanasta sisustusesineestä, josta on haaveillut jo pitkään ja kun sen vihdoin saa kotiinsa sopivaan paikkaan, niin onhan se ilo kiva jakaa muillekin. Yleisesti ottaen pyrin pitämään blogin aiheet kepeinä ja jutut lyhyinä, enkä halua ruveta paasaamaan täällä mistään politiikasta tms. Ne areenat ovat sitten erikseen.

7. Suosikkiblogieni aiheet käsittelevät yleensä sisustamista ja puutarhanhoitoa. Kaikista kivoin blogi mielestäni on tällä hetkellä Kolmen Tähden Koti - siinä vain on sitä jotain. Sisustustyyli miellyttää, värit ja kontrastit ovat kohdillaan ja tuunaukset ovat kekseliäitä ja omaperäisiä. Myös blogisti vaikuttaa hyvin jalat maassa -tyypiltä, eikä sorru mielestäni yliampuvaan kuluttamiseen kuitenkaan. Toinen blogi, jossa käyn säännöllisesti, on Hyypiön elämää. Blogisti on kivan rempseä ja huumorintajuinen eikä mikään "pikkusievistelijä" ja teksteistä paistaa tietynlainen elämänmakuisuus. Lisäksi blogisti asuu pk-seudulla, joten senkin vuoksi blogi on mielestäni mielenkiintoinen, suurin osa sisustusbloggareista kun tuntuu asuvan Pohjanmaalla. Vaihtelu virkistää siis :D

Muoti- ja meikkiblogeja en jaksa ollenkaan, enkä mitään pissishysteriaa muutenkaan. Pahasti yliampuvat, joka päivä sisustuksen ympäriämpäri kääntävät bloggarit myös ihmetyttävät sekä ihmiset, joiden pitää tunkea nassuaan nettiin taukoamatta. Ruoasta ja leipomuksista tykkään ja kauniita kuvia on kiva katsella erilaisissa asiaan liittyvissä blogeissa, mutta koska en itse ole mikään Gordon Ramsay, en kyllä oikeastaan koskaan touhua keittiössä mitään ylimääräistä, vaan vain ne pakolliset "peruspöperöt".

Että tällaista tällä kertaa... :)

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kevään merkkejä

Viikonloppuna lenkkeillessä oli aivan mahtavaa huomata, kuinka pitkällä kevät ainakin täällä etelässä jo on! Ruoho vihertyy vauhdilla ja pensaissa sekä puissa on isot silmut. Metsänpohja on monin paikoin peittynyt ihanaan valkoiseen ja siniseen vuokkomattoon ja pelloilla sekä tienposkissa pikkuruiset leskenlehdetkin puskevat jo hyvää vauhtia maasta kohti auringonvaloa. Sieltä se kesä tulee!

 

torstai 2. toukokuuta 2013

Wappua & uusi matto

Meillä oli ihanan toimelias ja reipas Vappu; pihatöitä, maalaushommia, ulkoilua ja grillausta. Sain hoidettua takapihan maalaushommatkin omalta osaltani - neljä lomapäivää siihen meni, mutta olihan se vaivan arvoista. Seuraavaksi olisikin sitten isännän vuoro tarttua pensseliin ja sutia terassit harmaaksi. Toivotaan, että säät sallivat ja motivaatio on kohdillaan ;D

Vappuna herkuteltiin tietenkin kunnon filepihveillä, maukkaalla salaatilla ja tietysti munkeilla ja tippaleivillä. Simat tosin unohtuivat jääkaappiin, mutta eiköhän nekin kulu viikonloppuun mennessä... Ostin myös pitkästä aikaa mätiä ja smetanaa, lempiherkkujani - kyllä oli hyvää!

Sain ennen Vappua kauan ja hartaasti odottamani AIVAN IHANAN raitamaton TV-huoneeseemme. Olin etsiskellyt tämäntyylistä mattoa jo jonkin aikaa, onneksi lopulta tärppäsi. Raitamatto antaa mielestäni kivaa piristystä ko. huoneeseen. LOVE IT!