Sivut

torstai 30. toukokuuta 2013

Puutarhan kevättä

Ohessa muutamia otoksia, joita olen napsinut iloksenne takapihalta pitkin kevättä. Pikkunarsissien ja perunanarsissien sipulit olen upottanut maahan viime vuonna Pääsiäisen jälkeen kun kukat lakastuivat. Hyvin ovat näköjään viihtyneet pihalla, kukkivat nyt sen verran nätisti. Mulla on tälläkin hetkellä tältä Pääsiäiseltä peräisin olevia sipuleja vielä tallella, pitäisi nekin laittaa maahan pikkuhiljaa. Kätevää, kun saa hyödynnettyä sisälle ostettuja kukkasia myös ulkona myöhemmin.

Harmittavaa, että suurin osa krookuksista ja tulppaaneista on hävinnyt puutarhasta kun jotkut öttiäiset ovat syöneet sipulit :( Noh, ei auta kuin kärvistellä. Olemme ajatelleet laittaa kämpän myyntiin syksyllä, joten uusiin, maahan istutettaviin kukkiin ja kasveihin on turhaa lähteä nyt investoimaan sen kummemmin - eli vanhoilla mennään. Onneksi saan terassille uudet kukat purkkeihin ja istutuslaatikoihin, kävin hakemassa osan kesäkukista toissapäivänä. Jospa saisin ne viikonloppuna taiteiltua purkkeihin ja purnukoihin, joita taas riittää...

Systerikin on saanut vasta hankkimansa omakotitalon pihan jo aika hyvälle mallille - tontilla on kitketty, kaivettu, siirretty, leikattu, pilkottu, heitetty roskiin ja istutettu uutta. Hommaa on ollut valtavasti, sillä edellinen asukas ei ollut mikään viherpeukalo :D Enää puuttuu pihakeinu ja 30 tuijan aita tontin yhdeltä kulmalta, sitten on pihalla kuulemma kaikki suurinpiirtein valmista kesää varten. Vielä kun meilläkin olisi... Maalausprojektit jatkuvat taas viikonloppuna...















































Ei kommentteja: