Sivut

torstai 21. marraskuuta 2013

Unelmien tähtivalot!

Vihdoinkin, siis VIHDOINKIN, olen löytänyt jo vuosia metsästämäni unelmien jouluvalot! Mulla on ollut yhdet ikivanhat lämpimänväriset mattatähtivalot käytössä jo kymmenkunta vuotta ja olen yrittänyt varjella niitä kaikin keinoin, sillä uusia vastaavia ei ole löytynyt mistään. Lähes kaikki valothan ovat nykyään sellaisia ikävän sinertäviä, "kylmiä" valoja eivätkä lainkaan kauniita ja tunnelmallisia. Jos lämpimänsävyisiä on halunnut, on ihan tosissaan pitänyt nähdä vaivaa asian eteen ja tehdä kaupassa tiukkoja vertailuja mallikappaleiden sävyjen kanssa. Ja mattatähdistä on saanut vain haaveilla, kaikki ovat olleet sellaisia kirkkaita tai rosopintaisia.

Itselläni olevia vastaavantyylisiä tähtivaloja ei ole siis silmiin osunut vuosikausiin, kunnes tässä eräänä kauniina päivänä systeri kyseli sivunmennen puhelimessa, että olenkos huomannut Stockalla myytäviä uusia tähtivaloja. Oikein menee kylmät väreet vieläkin pitkin selkärankaa kun katselen noita valoja, ne vaan on niin TÄYDELLISET!

Rakastan tuota epäsuoraa, maitolasimaisen pinnan läpi tulevaa pehmeää valoa, joka on juuri oikeansävyistä. Ja kaiken kukkuraksi valojen tähdet ovat lähes kämmenen kokoisia, siis todella näyttävät. Sanomattakin on selvää, että tilasin valot samantien, tätä mahdollisuutta en todellakaan VOINUT jättää käyttämättä niin monen vuoden tuskan jälkeen. Eivätkö olekin aivan ihanat!

Kuva on Stockmannin, omia tulee heti kunhan saan valot paikoilleen.


10 kommenttia:

Jasmiina kirjoitti...

Kyllä on komeat valot :)

Milli`s Little Home kirjoitti...

Yhtenä päivänä ostin lumihiutalevalot, kun olivat tarjouksessa, ihan 3 euroa. Kotiinpäästyäni huomasin, että valo oli sinertävä, siis ihan kauhea. No, laitoin ne ruskeaan lasimaljakkoon ja niistä tuli heti siedettävämmät. Tästä opin, pitää olla tosi tarkkana, että valojen väri on oikea. Ihanaa päivää sinulle:)

Johanna kirjoitti...

Oikein kivalta näyttää nuo tähtivalot :)

Unknown kirjoitti...

Totta, ovat aivan ihanat. Mulla on myös ollut sama ongelma, tykkään enemmän ns.lämpöisestä valosta ja parit vikahankinnat onkin päätyneet kirpputorille.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kauniit valot! Minä olen monesti haksahtanut ostamaan vääränlaiset ja ovat nyt kaapin täyttönä.

New England Rose kirjoitti...

Jasmiina: kiitti, olen TÄYSIN samaa mieltä! ;D

New England Rose kirjoitti...

Ellen: joo, ainakin Airamilla ne kaikki pienemmät koristevalot tuppaa nykyään olemaan niitä ihottavia sinisiä valoja.

New England Rose kirjoitti...

Johanna: no eivätkö näytäkin :) Olen niihin todella tyytyväinen. Tietenkään eivät ole yhtä kauniit päiväsaikaan ilman valoja, mutta kun laittaa hämärässä valot niihin, valo kyllä suodattuu läpi todella kauniisti.

New England Rose kirjoitti...

Tuija: niinpä. Ihmettelen vain, kenen kumman keksintö ne sinertävät valot ovat ja kuka niitä ylipäätään haluaa ostaa? Minä en ainakaan.

New England Rose kirjoitti...

Kukkaiselämää: harmin paikka, mulla on käynyt sama moka :D