Sivut

tiistai 15. lokakuuta 2013

Jouluostoksille!

Taas on perinteisen Ikean jouluostosreissuni aika, tällä kertaa suvun naisväen kanssa :) Mulla on jo aika tarkkaan mietittynä, mitä aion kyseiseltä reissulta kotiuttaa, sen verran tuli Ikean nettisivuilla eilen pyörittyä.

Mukaan lähtee ainakin parit jouluvalot ja hopeiset koristeet, lahjakasseja ja -paperia, isoja kynttilöitä, tuoksupusseja sekä käyttötavaraa keittiöön. Ja tietysti IHANAAKIN IHANAMPI valkoinen, selkeälinjainen sähkökynttelikkö kaksin kappalein!

Onneksi Ikean joulutuotteet ovat sen verran edullisia, että voin muutaman uuden ostaa. Olen nimittäin mennyt pienellä budjetilla koko syksyn ja säästänyt tulevaa 2,5 viikon etelänmatkaa varten. Eli pienibudjettinen joulu luvassa tässä huushollissa :)

Alla muutamia poimintoja Ikean tämän vuoden jouluvalikoimasta. Valikoin joukkoon vain valkoisia ja metallisia koristeita, koska ne kiinnostavat eniten. Punainen on meillä tänä vuonna "totally passé".

Kaikki kuvat ovat Ikean. Lisää jouluihanuuksia löytyy täältä.






Ei kommentteja: