Sivut

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Viikonlopun villityksiä

Jes, perjantai! Olin tänä aamuna herätessäni niin järjettö-män väsynyt, että vannoin nukkuvani huomisaamuna pitkään ja hartaasti - lyönpä kuitenkin vetoa, että kun kello lyö lauantaiaamuna seitsemän, meikäläinen pomppaa sängystä kuin sätkynukke ja rupeaa muun tekemisen puutteessa häiriköimään aviomiestäkin  hereille :D Mistä se johtuukin, että silloin kun saisi nukkua, ei nukuta ja päinvastoin?

Eilen kului koko ilta takapihalla, aloittelin viiden maissa ja lopetin hieman yli yhdeksän. Eipä sen urakan jälkeen taas paljon muuta kerinnyt kuin napata jääkaapista pientä naposteltavaa (olen erikoistunut iltasyömiseen, huom.) ja käydä ihanan virkistävässä suihkussa. Eikä tarvinnut kauaa unta odotella...

Viikonloppuna meinaan (vihdoinkin...) saada mun kiviprojektia eteenpäin. Useampia penkkejä pitäisi reunustaa niillä sekä viimeistellä jo kuukauden puolivalmiina lojunut vesiaihe ja sen kivet kuntoon. Tykkään muuten kivistä tosi paljon, olen aina tykännyt. Tavoitteena olisi sitten joskus tulevaisuudessa ajan kanssa rakennella kivistä pihalle enemmänkin kaikkea kivaa.

Kivistä puheenollen, yksi suosikkiesineistäni on alla näkyvä kivilaatikko, joka oli aivan pakko ostaa silloin kun sen kaupassa aikanaan bongasin. Nyt vehje nököttää kylpyhuoneessa ja sopii mielestäni sinne erinomaisesti.

3 kommenttia:

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Mutta kun on tehnyt jotain, niin se tunne, kun on saanut jotain valmiiksi, on aivan ihana. Eikä totta?!? :)

Mullakin on tuo kivikokoelma vessassa. Joku vaan on ryöstänyt toisen love-kiven, tai suuremmalla todennäköisyydellä se on mennyt vessanpöntöstä alas á la Elle ;)

Tuire kirjoitti...

Teillä on kauniin näköistä! Minullakin on tuo Carpe diem-tyyny. Sain sen ystävältä. Hyvää alkavaa viikkoa!

New England Rose kirjoitti...

Mia, tuo on niin totta - nimenomaan se tunne, kun on raatanut hulluna ja pääsee lopulta ihailemaan valmista lopputulosta, on se paras kaikista. Fiilis, kun on oikeasti saanut aikaan jotain kaunista ja voi olla tyytyväinen itseensä saa mut tekemään asioita, muuten varmaan en tekisikään yhtään mitään - paitsi laiskottelisin sohvalla... :D

Tuire, kiitokset kehuista. Superkaunista on teilläkin, kodinhoitohuoneesi rocks! ;)