Sivut

tiistai 13. toukokuuta 2014

Unelmien täyttymys...

...tai ainakin melkein! Pihaamme kurvasi jokin aika sitten aivan MAAGISEN IHANA turkoosi Suomi-Pyörän Kombi-fillari. Olen suorastaan HIMOINNUT mokomaa vempelettä jo toista vuotta, mutta en ole raaskinut sitä hankkia aiemmin. Näin "kevään korvilla" kiusaus kävi kuitenkin ylivoimaiseksi, joten menin ja ostin ihanuuden itselleni. Olen halunnut alusta saakka nimenomaan TURKOOSIN pyörän, joten muita värejä en sitten loppumetreillä vaihtoehtoina edes harkinnutkaan.

Parasta tässä kaikessa on se, että hankinta osoittautui todella edulliseksi - Hobby Hallin Hobbaloilta sai pyörän alle kahteensataan, normaalihinnan ollessa kolmisensataa. Pilkkahinta verrattuna esim. täyshintaiseen Jopoon, joka maksaa uutena reippaasti yli 400 euroa. Koska en ole mikään tuotemerkkien kanssa pelehtijä, Suomi-Pyörän Kombi ajaa saman asian aivan loistavasti kuin puolet hintavampi Jopo. Sitäpaitsi se miellyttää myös silmää, sillä vanteetkin ovat turkoosit ja toisaalta ohjaustanko musta, mikä on tunnetusti myös lempivärini.

Olen NIIIN onnellinen, olisi vain pitänyt tehdä tämä hankintapäätös jo aikoja sitten! Oikein silmä lepää tuossa raikkaassa värissä ja klassisessa muotoilussa, eikä se ole hullumpi ajaakaan! Vielä pitäisi löytää jostain musta tai turkoosi ko. malliin sopiva tankokori, niin näky olisi täydellinen ja pientavaroiden kuljettelukin sujuisi hieman kätevämmin :)

Nyt ei sitten muuta kuin "rikoot jalkaan" ja baanalle!




2 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Voi mikä kaunotar - kyllä tuolla kelpaa kirmailla;)

New England Rose kirjoitti...

No niin kelpaa! Mutta älkää pelätkö, en aio niitä trikoita kuitenkaan jalkaani vetäistä... ;D