Sivut

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Rätille töitä

Meillä on meneillään pienimuotoinen kämpän kohennus - tarkoituksena on paklata, tasoittaa ja maalata muutama hieman jo kärsinyt ikkunaseinä sekä pienen pukeutumishuoneemme seinät ja paneelikatto, joka on elänyt ilman lämpötilan ja kosteuden mukaan sen verran, että valkoisten paneelien saumoista pilkottaa alkuperäinen puunväri ikävästi.

Makuuhuoneen, vierashuoneen ja TV-huoneen ikkunaseinät maalaamme vanhaan malliin valkoisiksi. Pukeutumishuoneessa olen sen sijaan ajatellut maalata muutaman seinän tehostemielessä harmaalla ja jättää tiiliseinän sekä paneelikaton valkoiseksi. Tuleepahan vähän eloa sinnekin tilaan!

Aloitimme (tai noh, mies siis aloitti..) rempan viikonloppuna aukomalla vanhoja, eläneitä saumoja seinistä ja täyttämällä niitä sillä pakkelimömmöllä. Tämän jälkeen kaikki epätasaisuudet hiottiin ja sama homma tehdään tänään vielä toiseen kertaan, eli ensin laitetaan mömmöä ja sitten hiotaan muutaman päivän päästä päälle, kunhan massa on ensin kuivunut hyvin. Tavoitteena on siis päästä viikonloppuna heiluttelemaan sutia, mikä onkin sitten taas mun hommani :)

Hiomisesta tulee muuten AIVAN JÄRKYTTÄVÄ SOTKU, pientä pölyä leijailee joka paikkaan ja vaikka kuinka yrittää suojata lattiaa ja lähellä olevia tasoja, peittyvät ne ikävään harmaaseen pölykerrokseen. Meillä on siis tällä hetkellä rätille todellakin töitä! Onneksi hamstrasin aikanaan monta kivaa kuituliinaa kaappiini, sillä nyt niille on käyttöä!

2 kommenttia:

Jasmiina kirjoitti...

Mä en edes raaskisi noin suloisia rättejä pölyihin käyttää :D

New England Rose kirjoitti...

No joo, luulenpa, että joudun ostamaan vielä sellaisen normisetin tavallisia rättejä, kun en ehkä raaski noita kuitenkaan käyttää...