Sivut

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Loma!!!

Vihdoinkin se on täällä - nimittäin kauan odotettu talviloma! Enää huominen töitä ja sitten pääsee erinäisten koti- ja pihaprojektien kimppuun. Luvassa on ainakin kaikkien sisäovien pienten ruutuikkunoiden (argh!) ja korkeiden peilikaappien kuurausta sekä tietysti ikkunoiden pesua.

Lisäksi pitäisi saada taiteiltua uusi matto TV-huoneen lattialle ja kiinnitettyä neljä taulua seinään, kutsuttua sähkömies kiinnittämään ison metallivalaisimen ruokapöydän yläpuolelle ja korjaamaan viallinen ovikello. Tämä ikuisuusprojekti nro 1 eli ruokapöydän lamppu on odottanut toteutustaan jo vuoden päivät, vaan eipä olla saatu aikaiseksi... Sähköt vain lakkasivat yhtäkkiä toimimasta katon sokeripalasta ja sen lisäksi että lamppuun ei saada sähköä, se on myös väärässä paikassa, joten samalla ripustuspaikkaa siirretään. Toivottavasti homma saadaan kuntoon lomani aikana, olettaen tietysti, että saamme sähkömiehen paikanpäälle suhteellisen nopealla aikataululla. Noh, kunhan nyt ennen kesää...

Pihalla myös riittää touhuttavaa tähän vuodenaikaan - kaikki vanhat kanervat, hopealangat ja kuusikranssit saavat kyytiä kevään ja kesän tieltä. Terassit ja ulkokalusteet pitää pestä sekä aitojen, seinien ja terassien maali- ja suoja-ainepinnat uusia - tätä kaikkea tuskin tulen yksin kuitenkaan tekemään, osan kylläkin. Ai niin, ja pitäis käydä hankkimassa useampia säkkejä mustaa haketta, edelliset ovatkin talven aikana lähteneet nätisti "kävelemään" lumen mukana. Mies onneksi siivosi varaston nyt viikonloppuna, joten sen suhteen homma on jo hanskassa - vielä kun saisi pihalla lojuvat tavararöykkiöt vietyä kierrätykseen...

Siivouksesta puheen ollen - vihdoinkin olen löytänyt "omantyylisiäni" tiskirättejä (jos näin nyt voi sanoa :D) eräästä nettikaupasta. Tarjolla oli graafista ruutua, raitaa, pilkkua ja ties mitä kuviota ja kaikki tietenkin mustavalkoisena. Ostin saman tien useamman rätin eri kuvioilla, niitä kun tarvitsee kuitenkin päivittäin. Ihanaa viikkoa teille kaikille ja palataan asiaan taas Vapun jälkeen!










perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kontrastia, kontrastia...

Mustan ja valkoisen värin liitto jaksaa yhä vain viehättää. Olin jo lopen kyllästynyt keittiön pikkupöydän tuolien vanhoihin valkoisiin istuintyynyihin, joten kun näin kaupassa vastaavat mustat, oli ne IHAN PAKKO napata ostoskärryyn - ja kyllä silmä taas lepää :)

Sisko sitten meni ja osti omakotitalon - pääsevät remppaamaan jo muutaman viikon päästä. Tarkoituksena on ymmärtääkseni maalata kaikki pinnat valkoiseksi sekä tapetoida olo- ja makuuhuoneessa joitain tehosteseiniä - ihanat tapetitkin on jo valittu. Talo olikin muuten todella hyväkuntoinen - pesutilat sekä keittiö rempattu ihan muutama vuosi sitten viimeisen päälle, joten niille ei onneksi tarvitse tehdä mitään normistailausta suurempaa.

Tontti on ihanan iso ja vehreä, siinäpä sitä riittääkin siskolle puuhaa tulevalle kesälle! Olen jo hätäpäissäni lupautunut auttamaan, jos vain omilta "pihaprojekteiltani" ehdin - se jää nähtäväksi :D



















maanantai 15. huhtikuuta 2013

Alekorin aarteita

Piipahdimme viikonloppuna Askossa, joka mainosti huikeita remonttiavajaisia ja -25 % alennusta kaikista tuotteista. Olimme jo pitkään tuskailleet surkean sänkymme ja vielä surkeampien patjojen kanssa, joten nyt kun hinnat olivat "kohdillaan", päätimme VIHDOINKIN käydä ostamassa uuden sängyn. Siitä lisää myöhemmin.

Sänkyostosten lomassa eksyin tietenkin myös "pikkutilbehöörin" puolelle. Kaappasin mukaan pari ihanaa taulua, jotka siis nekin olit -25 % alennuksessa - toisessa teksti "keep calm and carry on" ja toisessa "every cloud has a silver lining". Taulujen sijoituspaikka on vielä mietinnässä, mutta eiköhän niille jostain kiva paikka löydy. Varteenotettavimpina vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä joko olohuoneeseen johtavan käytävän seinä tai vaihtoehtoisesti makkarin tiiliseinä.

Alekorista löytyi lisäksi AIVAN IHANAT peltipurkit keittiöön sekä herkullisenvärinen myrskylyhty - koko hoito yhteensä vain viisi euroa. That's what I call a good deal!



keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Spice up your life!

Pääsiäisenä tekemäni lammaspaistin jäljiltä keittiöön jäi "pyörimään" sekä rosmariinia että minttua. Olin jo ajatellut viskaavani ylijäämäyrtit roskikseen, sillä yleensä ne kuolevat mulla muutamassa päivässä joka tapauksessa.

Tällä kertaa olen kuitenkin saanut ilokseni todeta, että mokomat porskuttavat komeasti ja tuntuvat vain parantavan kasvuaan koko ajan! Jospa vaikka saisin ne vielä tänä keväänä istutettua takapihan kukkapenkkiin timjamin kaveriksi...



































maanantai 8. huhtikuuta 2013

Mukimaniaa

Jahas, se on taas maanantai ja uuden työviikon alku :) Onneksi lumisade sentään loppui ja kevät is back! Lomaan on vielä pari viikkoa aikaa - toivottavasti säät lämpenevät PIAN, jotta pääsen toteuttamaan kaikki lomasuunnitelmani eli pihatyöt, ikkunoiden pesun ja ulkoseinän paneloinnin maalauksen. Saas nähdä onnistuuko... Viime aikoina tosin terveyskin on reistaillut sen verran, etten tiedä pystynkö edes ko. urakkaa tekemään vaikka säät suosisivatkin. Noh, toivossa on hyvä elää.

Jokunen aika sitten tarttui ruokakauppareissulta mukaan kivoja mukeja, mustavalkoisuus kun pistää silmään joka paikassa :) Otin jokaista mallia pari kappaletta, kun en osannut päättää mikä kuvio oli kivoin - ne oli kaikki niin kivoja! Hintaa oli vain kolmisen euroa per muki, joten eivät olleet suurikaan investointi. Näistä mukeista on aivan ihana juoda kahvikupponen töllön ääressä viikonloppuaamuisin... Onhan ne mustavalkoisia ;D

Aurinkoista viikkoa!


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kevään eka puutarhapostaus!!!

En ollut uskoa korviani (ja silmiäni) eilen illansuussa, kun armas aviomieheni huuteli takapihalta, että "täällä jo krookukset melkein kukkii". Ajattelin heti, että tämä on taas joku viivästynyt (ja erittäin huono :)) aprillipila, sillä takapihallahan on monin paikoin vielä jopa yli metrinkorkuisia lumikasoja. Vaan eipä ollutkaan mikään pila!

Muutamasta aurinkoisesta kohdasta lumi oli tosiaan sulanut parin viime päivän aikana niin paljon, että kukkapenkki jo vilkkui. Sieltä ne ensimmäiset kukkaset jo kovasti puskivat kohti auringonpaistetta - nousussa oli niin krookuksia, lumikelloja, narsisseja kuin tulppaanin lehtiäkin. Täytyy sanoa, että näky oli jotenkin absurdi, kun hentoisia kukkasenalkuja ympäröivät metriset lumikasat - vähän kuin talvi ja kesä olisivat ottaneet toisistaan mittaa.

Uskomatonta, että noinkin pieni asia kuin muutama maan alta puskeva sipulikukka voi piristää ihmistä niin paljon! Tulin heti hyvälle tuulelle ja ryhdyinkin saman tien suunnittelemaan tulevan puutarhakauden hankintoja. IHANAA, ETTÄ TULEE KESÄ!!!


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Vanhankaupunginlahdella

Pääsiäisenä ainakin täällä etelässä oli aivan ihana, lämpimän aurinkoinen keli! Piipahdimme lankalauantaina ensin jäähallin kirppiksellä, jonka jälkeen menimme reippailemaan tunniksi Vanhankaupunginlahdelle nauttimaan ihanista maisemista ennen auton nokan kääntöä kohti Ikeaa.

Täytyy sanoa, että kirppiksellä oli yllättävänkin paljon porukkaa - ovet aukesivat klo 09.00 aamulla ja itse olimme paikalla noin varttia yli. Parkkipaikka oli siihen mennessä jo tupaten täynnä ja saimme ahdettua automme vain jotenkuten sekaan. En ole ko. kirpparilla käynyt varmaan 15 vuoteen, joten odotin innolla, millainen meininki paikalla oli. Ja olihan se - siis pettymys. Tuntui, että 80% myyntipöydistä oli täynnä sellaista krääsää, rättiä ja lumppua, etten itse olisi kehdannut edes pistää myyntiin.

Ne muutamat "helmet", joita bongasin, olivatkin sitten reippaasti yläkanttiin hinnoiteltuja. Tynellin pieni pöytälamppu ja Sarpanevan vihreät lasikarahvit saivat jäädä, sillä ne maksoivat reippaasti päälle toistasataa euroa. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut aivan tyhjin käsin lähteä, sillä sain ostettua kymmenkunta uudenveroisessa kunnossa ollutta sisustuslehteä vuodelta 2012 yhdellä vaivaisella eurolla (siis yhteensä :)) Niitä olenkin nyt innolla kahlaillut läpi, sisustuslehtien lukeminen ja uusien ideoiden ammentaminen on parasta lomapuuhaa heti remontoinnin jälkeen!

Vanhankaupunginlahden idylliset maisemat innoittivat mut räpsimään otoksia jos jonkinlaisista kuvakulmista, ohessa niistä muutama. Ikeastakin tarttui muutama tuliainen mukaan, mutta niistä lisää tuonnempana!

Sillan takana aukeaa avomeri.


Vantaanjoki on saapunut päätepisteeseensä ja vyöryy mereen.


Daavidin tähti ullakon ikkunassa.


Vanhan tehdasrakennuksen komea kivijalka.


Upeat ikkunat ja tiilikaari.


Paikalla on paljon vanhoja, rosoisia muureja.


Lisää tehdasrakennuksia.


Olisi ihanaa asua tällaisessa talossa :)


Vanhankaupunginlahti kylpee auringossa.





tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäisen tunnelmia...

Olipa mukava ja rentouttava Pääsiäisloma! Vietimme sen pääasiassa kotosalla, mitä nyt käytiin pääsiäisaterialla vanhemmillani, kirppiksellä sekä Ikeassa. Ja tietenkin reippailtiin ihanassa kevätsäässä!

Ohessa vähän tunnelmia menneeltä viikonlopulta, piti ikuistaa kaikki kuviin ennenkuin siivoan koristeet pois : )