Sivut

torstai 9. elokuuta 2012

Elokuista puutarhaa

Kesä on pian jo ohi, mutta onneksi sentään muutamat puutarhan kasvit kukkivat edelleen :)

Takapihan terassin laatikoihin olen istuttanut tänä(kin) kesänä tuttuun tapaan valkoisia, vaaleanpunaisia ja pinkkejä pelargonioita sekä muratteja (nämä on vakkarit joka vuosi, jotenkin en pääse noista pelargonioista eroon millään). Amppeleiksi hankin kolme valkoista lumikelloa. Pöydille ja ikkunalaudoille olen laittanut muutaman pelargonian ja pikkuhortensian. Lisäksi parista sinkkiastiasta ja valkoisesta puulaatikosta löytyy violetteja muurikelloja ja hopeanharmaata hopeaputousta. Tekisi mieli vielä laittaa muutamia eksoottisennäköisiä mehikasveja johonkin laakeaan sinkkiastiaan - ne voisi sitten siirtää sisään kun ilman kylmenevät. Katsotaan nyt...

Myös kärhöt kukkivat takapihallani, mutta niistä sitten lisää toisessa postauksessa! Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoilleni, toivotaan, että aurinko vielä jaksaisi vähän pilkistellä kesän viimeisinä viikonloppuina!


Pelargoniat tuntuvat viihtyvän erittäin hyvin kuumassa ja aurinkoisessa paikassa. Myös muratit ovat äityneet reippaaseen kasvuun, vaikka olenkin aina kuvitellut, etteivät ne tykkäisi kuumasta auringosta... Näitä laatikoita on terassilla kaikkiaan kolme, kahdessa on valkoisia pelargonioita.


Yksi kukka-asetelmistani. Laatikosta löytyy pelargoniaa, muurikelloa, hopeaputousta sekä tietenkin lankaköynnöstä.


Tässä kukkiva Mustilan hortensia, jonka istutin muistaakseni toukokuussa yhdessä kolmen tuijan, parin rhodon
ja vuorenkilpien kanssa. Kuvanottohetkellä oli tuulinen sää, osa oksista heilui ja kuvasta tuli hieman epätarkka :(

Kolme valkoista lumihiutaleamppelia roikkuu terassin katossa. P.S. Kuten huomaatte, terassilautojen käsittely
harmaaksi on EDELLEEN vaiheessa, ulkomaanmatka hieman sotki suunnitelmia... Ehkäpä vielä tänä syksynä..? :)


9 kommenttia:

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Tuo Mustilan hortensia on kaunis.

Jasmiina kirjoitti...

Voikun mun käsittelyssä kestäisi kaikki kauniit kukat :)

Tuija kirjoitti...

Harmi, että kesä on kohta ohi..ei se oikein kunnolla edes tänä vuonna tullutkaan. Onneksi nyt on jo ilmestynyt syyskuvastot, joten voi alkaa suunnittelemaan uusia istutuksia ensi kevääksi. Mullakin on menossa uuden kodin kukkapenkin laittaminen ja kukkasipuleita jo tekisi mieli ostella.
Kauniit kukkaset sinulla siellä vielä on, minä olen jo joutunut osan heittämään kompostiin kun alkoivat olla niin ränsistyineitä ainaisesta sateesta.
Mukavaa elokuun jatkoa sinulle.

New England Rose kirjoitti...

Kiitti Onnenpähkinä, mäkin tykkään siitä kovasti. Oli kyllä ihan oikea valinta tohon paikkaan. Mukavaa viikonloppua! :)

New England Rose kirjoitti...

Heh, ei ne kyllä mullakaan kaikki kestä... Näkisitpä Jasmiina meidän etupihan, täynnä puolikuolleita petunioita. Mut niitähän ei kuvata - tietenkään ;D

New England Rose kirjoitti...

Sanopa muuta Tuija! Tämä kesä on kyllä ollut luvalla sanoen aika surkea. Lomamatka pelasti meidän osalta tilanteen - olisin varmaan seonnut, jos olisin joutunut kökkimään koko kesäloman neljän seinän sisällä sadetta pitelemässä.

Jatkuva sade tosiaan harmittaa senkin takia, että kaikki kesäkukat menee piloille... Mäkin oon jo heivannut muutaman menemään. Osan jäljellä olevista krumpsuista laitan varmaankin pois heti elokuun lopussa, en vaan jotenkin enää "jaksa" katsella mokomia :)

AnniK kirjoitti...

Kaunista! Pelargonit ovat suosikkikukkia pihallani kun niin kiitollisesti kukkivat koko kesän!

New England Rose kirjoitti...

Niinpä tekevät Anni! Ne on kyllä siitä kivoja, että ovat helppohoitoisia, eivät vaadi säännöllistä päivittäistä kastelua ja kukkivat yleensä pitkälle syksyyn. Ne onkin oikeastaan ainoat valopilkut silloin kun kaikki muut kukkaset ovat jo pihalta kuihtuneet.

Reipasta viikonloppua, tänäänhän on jo perjantai :D Jippii!!!

-I- kirjoitti...

Kauniita kukkia! Meidänkin pihalta löytyy joka kesän vakkareina pelargonioita ja lumihiutaleamppelit -kauniita, pitkäikäisiä ja helppohoitoisia kukkia!

Mukavaa alkavaa viikkoa! :)