Sivut

tiistai 27. syyskuuta 2011

Töllön ääressä

Kämpän esittelykierros jatkukoon. Tällä kertaa vuorossa on pikkuruinen TV-huoneemme ja sen uudet verhot. Täytyy myöntää, että ostaessani (ja vielä silittäessänikin niitä) jotenkin kuvittelin verhojen pohjavärin ja harmaat raidat hieman vaaleammiksi. Olin aluksi aivan ihmeissäni verhojen kanssa, mutta näköjään silmä rupeaa niihin pikkuhiljaa tottumaan ja ne tuntuvat nyt itseasiassa päivä päivältä kivemmilta : )

Ennen muuttoamme en voinut SIETÄÄ sitä, että telkkari oli aina olkkarin keskipisteenä ja koko ajan huutamassa korvanjuuressa jos halusi vaikka muuten vain löhöillä sohvalla tai syventyä esimerkiksi sisustuslehteen. Siksi olen aivan erityisen onnellinen tästä pikkusopesta, jossa voi halutessaan laittaa myös ovet kiinni, niin ääni ei kantaudu muihin huoneisiin. Valitsimme tarkoituksella tilaan isot lasiruutuovet, jottei huone tunnu sellaiselta ahdistavalta "koirankopilta", kuten joskus näkee. Lisää kuvia TV-huoneesta luvassa myöhemmin - siis heti kun ehdin niitä nappailla...

In the pics below you can see my new curtains. At first, I was a bit disappointed with the "dark" color of the base as well as the grey stripes, but lately I have grown to like the curtains. Currently, they are hanging in the TV room and will probably stay there at least for a couple of months : )















4 kommenttia:

Outi-Hyypiön elämää kirjoitti...

Kivat verhot tosissaan. Onkos noi Ellokselta?

New England Rose kirjoitti...

Jeps Hyypiö, oikein arvasit!

Outi-Hyypiön elämää kirjoitti...

Onx ne nää harmaana http://www.ellos.fi/dv/30-Koti-Verhot-Poimutusnauhaverhot/_/N-hc1?Nr=263313

New England Rose kirjoitti...

On :D