Sivut

tiistai 23. elokuuta 2011

Uusi terassinpätkä

Takapihamme puuterassin "jatkopala" valmistui vihdoin heinäkuun puolivälin paikkeilla. Tekele muutti ko. piha-alueen ilmeen aivan totaalisesti. Kuvittelen jo mielessäni terassin ensi kesänä - kaksi valkoista adirondack-tuolia, ihania tähtikuosisia ja raidallisia pehmusteita sekä merihenkisiä lyhtyjä. Ja tietysti tyylikäs varjo ja avogrilli!

Koko terassin pinta on tarkoitus käsitellä harmaaksi, mutta sen voi tehdä vasta ensi vuonna - ainetta ei kuulemma saa laittaa esikäsiteltyyn tuoreeseen puuhun, ei tartu kunnolla ja jälki on epätasaista. Joten odotamme siis kiltisti ensi vuoteen : )

Uudelle terassinosalle paistaa kesäisin ilta-aurinko mukavasti, joten sillä on kiva vilvoitella saunan jälkeen. Mietinnässä edelleen on, rakennammeko jonkinlaisen kevyen pergolan terassin yläpuolelle vaiko emme. Katsotaan...























P.S. Valittelin tässä taannoin tuota blogini kävijälaskuria - näköjään oli itse bloggarissa vika... Enpäs ollutkaan huomannut, että laskurissa oli vaihtoehtoina "edellinen viikko", "edellinen kuukausi" tai "koko aika". Eli laskurini näytti vain viikon käynnit kerrallaan. Tein vähän hienosäätöä ja ilokseni huomasin, että blogissani on käyty kaikenkaikkiaan YLI 4000 KERTAA! Olisi mukavaa, jos liittyisit lukijakseni ihan virallisestikin tai jättäisit pienen viestin itsestäsi sivuilleni, mikäli et ole sitä vielä tehnyt!

3 kommenttia:

Outi-Hyypiön elämää kirjoitti...

Kiva tertsu. Teillä on hiukan saman mallinen kuin meillä. Olen itsekkin unelmoinut pergolasta/katetusta osasta. Ja unelma harmaasta öljystä piti unohtaa, plääh.
Kiva, ensikesänä pääset sitten sisustelemaan ihan puhtaalta pöydältä terassia!

New England Rose kirjoitti...

Kiitos Outi! Täytyy kyllä myöntää, että mua hieman häiritsee tuo terdejen erivärisyys nyt, mutta minkäs teet. Oon välillä niin malttamaton, etten millään malttaisi odottaa ensi kevääseen...

Ihanaa viikonloppua sinulle!

Outi-Hyypiön elämää kirjoitti...

Meillä oli sama homma, erivärisyyttä piti kestää seuraavaan vuoteen, mutta kun pihakausi loppuu ja lumet saapuu, sä unohdat sen täysin. :)
Sitten keväällä uudella innolla sutimaan!