Sivut

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Arjen dramatiikkaa

Huhhuh, taas elävien kirjoissa! Kävin maanantaina otattamassa rokotuksia syksyistä Kaukoidän matkaamme varten. Kaikki sujui paikanpäällä ihan hyvin ja olin toki kertonut jo etukäteen mahdollisista allergioistani. Pari tuntia kotiintulon jälkeen rupesi sitten aivan yhtäkkiä oksettamaan, kourimaan vatsassa ja väsyttämään niin paljon, etten kertakaikkiaan pystynyt enää pitämään silmiäni auki hetkeäkään. Sanoin miehelleni meneväni hetkeksi lepäämään ja olin kuulemma sammunut samantien kuin saunalyhty. En päässyt sinä iltana enää ollenkaan sängystä ylös.

Seuraavana aamuna yritin tietysti herätä ajoissa herätyskellon soittoon, mutta vain  huomatakseni, että yön aikana silmäni olivat turvonneet lähes kokonaan umpeen, samoin turvotusta oli kasvoissani sekä vasemmassa kädessäni. Olo oli edelleen tokkurainen, aivan kuin olisi kävellyt unissaan. Kaikki näkyi kuin hidastetussa filmissä ja tuntui siltä, kuin olisi katsonut itseään jonkun kameran kautta ulkopuolisena. Asiaa on hankala selittää, mutta tunne oli todella outo ja ihmeellinen.

Soitin luonnollisesti heti eilisaamuna lääkärille, joka neuvoi lepäämään, nauttimaan vahvoja allergialääkkeitä ja ottamaan yhteyttä heti, mikäli tilani vielä tuosta pahenisi. Onneksi ei pahentunut ja lääkkeet alkoivat pikkuhiljaa purra. Epäilivät vaivojeni aiheuttajaksi ns. MPR-rokotetta, joka kuulemma sisältää "eläviä organismeja" ja saattaa aiheuttaa kaikenlaisia ikäviä vaivoja herkille ihmisille.

Nyt olen kuitenkin jo "elävien kirjoissa", tosin vieläkin hieman uupuneena. Onneksi ei käynyt pahemmin ja onneksi en ottanut Japanin aivotulehdusrokotetta samaan syssyyn näiden parin muun rokotteen kanssa- olisin takuulla ollut vähintäänkin vainaa... Mutta mitäpä sitä ei tekisi lomamatkan eteen!

Lopuksi hieman mukavampiin asioihin - kuvassa näin kesän kunniaksi yksi takapihan kylteistäni.

4 kommenttia:

mimma86 kirjoitti...

Meillä on tuo sama kyltti ;) On se kyllä hieno!

Marika kirjoitti...

Hui, kun ehti jo varmaan pelästyäkin. Onneksi jo helpotti kuitenkin. Mulle tulee vähän samanlaiset oireet kun olen allerginen penisilliinille.

Hauska kyltti!

Outi-Hyypiön elämää kirjoitti...

Hui kauhistus, kuulostaa karseelta. Koitahan "parantua" rokotuksista pian.

New England Rose kirjoitti...

Kiitoksia kannustuksista! Sellaista se on allergisen ihmisen elämä... Aina vähän arpapeliä tuleeko oireita vai eikö tule. Mutta toistaiseksi siis vielä hengissä ollaan ja nyt oon jo ns. "normaalitilassa" (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan... Hmm :D