Avautuminen ammattimaisuudesta

Sen verran ketuttaa viime päivien iltapäivälehtien lööpit ja keskustelu sosiaalisessa mediassa, että päätinpä heittää omankin lusikkani soppaan. Kyseessä siis taivastelu siitä, mikseivät suomalaisurheilijat pärjää Sotshissa (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ja alisuorittavat jatkuvasti. Avainsanoina ovat niinkin yksinkertaiset asiat kuin ammattimaisuus, harjoittelu ja asenne.

Esimerkkejä:

- Miesten lumilautajoukkueelta odotettiin etukäteen todella paljon ja ilmeisen perustellusti, jotkut jopa puhuivat "varmoista" mitaleista. Lopputulos oli toinen ja kaikki epäonnistuivat eivätkä laskeneet ns. tasollaan. Vaan mitä paljastuukaan urheilijoiden haastattelussa? "Öö, emmä osaa nyt laittaa mitään tavoitteita tohon halfpipeen ku oon viimeks laskenu kouruu joskus syksyllä". SIIS MITÄ? SYKSYLLÄ??? Mitä sellainen urheilija ylipäätään tekee kisoissa? Luulisi, että sitä harjoittelisi päivittäin, jos kerran ihan olympialaisiin osallistuu?

- Hiihtoladulla suksi ei ole kulkenut toivotulla tavalla, syynä mystinen "hengitysteiden kuivuminen" ja jatkuva flunssaoireilu. Viron maajoukkueen valmentajan sanoin: suomalaiset eivät ole tarpeeksi ammattimaisia, he eivät pukeudu oikein, valmistaudu oikein, tee ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä hengitysteiden kuivumisen välttämiseksi - muut joukkueet ovat varustautuneet ilmankostuttajin, vaan ei Suomen joukkue. Siis mitä hittoa? Eikö joukkueenjohto ja huolto ole valmistautunut yhtään etukäteen ja selvittänyt mahdollisia epäkohtia, kun muutkin maat ovat sen osanneet tehdä?

- Joidenkin urheilijoiden perusasenne myös ihmetyttää - valmentaja valitsee urheilijan maajoukkueeseen EDUSTAMAAN MAATAAN, valtio maksaa viulut ja suuri yleisö fanittaa ja odottaa, että urheilija tekee parhaansa ja jos ei aina onnistu, yrittää sitten toisella matkalla uudelleen kenties paremmalla menestyksellä. Mutta eivät suomalaiset. Kun menee pöpelikköön, heitetään HETI kirves kaivoon ja ilmoitetaan, että ei enää osallistuta muille matkoille ja jopa LÄHDETÄÄN KOTIIN KESKEN KISOJEN, kuten eilen uutisoitiin yhden hiihtäjän kohdalla. Eiköhän se kuitenkin nyt ole niin, että valmentaja valitsee joukkueen ja jos olet valittuna ja olet kisapaikalla (vaikkakin sitten viestijoukkueen varamiehenä), niin olet sitä silloin urheasti loppuun saakka? Mitäs jos viestimiehistä nyt joku sairastuu ja kaikkien viesti menee pieleen sen takia, että herneen epäammattimaisesti nenään vetänyt urheilija onkin jo lähtenyt kotimatkalle eikä voi paikata sairastunutta joukkuetoveriaan? Missä on joukkuehenki ja ammattimaisuus? Eikö olympiatason urheilija tiedä, että likapyykki pestään aina ns. oman väen kesken eikä iltapäivälehtien palstoilla? Tuollainen toiminta ei ainakaan edesauta valmennuksen ja urheilijan välejä ja syö koko joukkueen yhteishenkeä.

Itsekin huippu-urheilua läheltä seuranneena sekä työn puolesta että perheen parissa, tiedän ja ymmärrän, mitä se vaatii. Resurssien on oltava kunnossa joo, mutta SE EI YKSIN RIITÄ. Ammattimaisuus, riittävät laji- ja oheisharjoitteet yhdistettynä laadukkaaseen valmennukseen, urheilijan lahjakkuuteen ja OIKEAAN ASENTEESEEN ovat avain menestykseen. Töitä on tehtävä nöyrästi ja PALJON. Silloin ei lähdetä harjoittelematta kisoihin, valiteta kaikesta, keksitä tekosyitä, puukoteta muita selkään ja lähdetä kisoista kesken pois vain sen takia kun on "paha mieli". Lisäksi kisoihin valmistaudutaan muutenkin kunnolla, otetaan ETUKÄTEEN selvää ilmastosta, kisapaikoista, harjoittelu- ja majoitusolosuhteista kohteessa jne., jotteivät ne sitten tule yllätyksenä. Myös HENKISEEN valmennukseen panostetaan.

Esim. miesten jääkiekossa pelaajat tulevat Suomen maajoukkueeseen ilolla, vaikka tietävät kenties jo lähtiessään, etteivät kuulu pelaavaan kokoonpanoon kuin erikoisolosuhteissa. He edustavat maataan ylpeydellä ja ovat osa joukkuetta, pelasivat tai eivät. He eivät auo päätään julkisuudessa pelaajavalinnoista, vaan toteavat kylmän viileästi, että "valmentaja valitsee joukkueen ja luo pelitaktiikan, me vaan pelataan". Ja onhan se näkynyt tuloksissakin viime vuosien arvokisoissa, mitaleja on ropissut kun ammattimainen asenne, valmennus ja harjoittelu ovat kohdillaan. Toki aina ei voi onnistua, mikä on ymmärrettävää ja kuuluu urheiluun. Mutta ei aina kuulu epäonnistuakaan, mikä on ollut trendi muissa olympialajeissa viime aikoina.

Kyllä siis ihmetyttää Suomen olympiajoukkueen valtaosan "puuhastelu" kisoissa - siis nimenomaan PUUHASTELU. Välillä tuntuu, kuin katselisi harrastelijoiden kimppakivaa jossain kesäleirillä, eikä itsestään ylpeiden KILPAurheilijoiden suorituksia. Faktahan on, että Suomen arvokisatulokset ovat kokonaisuutena laskeneet vuosi vuodelta kuin lehmän häntä, eikä parannusta asiaa ole tulossa, ellei koko systeemiä muuteta harjoittelusta valmennukseen, joukkueenjohdon asiantuntemukseen ja ennenkaikkea siihen AMMATTIMAISEEN ASENTEESEEN JA HARJOITTELUUN. Sanokaa mitä sanotte, mutta se on totuus.

Huhhuh, tulipahan taas avauduttua, mutta oli ihan pakko, sen verran on asia ärsyttänyt viime päivät! :D

Ja jotta tämä postaus ei menisi aivan täysin pakinoinnin puolelle, niin alla pari otosta kotoa viikonlopulta...