Sivut

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Lounging in the Sun

Käväisin viikonloppuna moikkaamassa systeriä tuossa parin kilometrin päässä ja otin samalla muutaman kuvan hänen uudistuneesta merihenkisestä parvekkeestaan. Kuvat on napattu iltasella auringon jo laskiessa, joten ne ovat hieman hämäriä.

Sisko on miehensä kanssa käsitellyt lattialaudat, puupöllin ja pöydän (muistaakseni) harmaalla venelakalla. Samalla he maalasivat parvekkeen sisäseinät valkoisiksi ja kiinnittivät seinille ihania meritähtiä <3 Köysi kiinnikkeineen hankittiin paikallisesta rautakaupasta ja komeuden kruunaavat kivat merihenkiset kansituolit.

Parveketta suojaa koteloonsa kelautuva markiisi, jonka vettä ja likaa hylkivä harmaavalkokeltainen raitakangas sointuu mainiosti kellertävään tiiliseinään ja puukalusteiden harmauteen. Parvekkeella kelpaa siis köllötellä säästä riippumatta. Plussaa parvekkeessa on erityisesti kuulemma se, etteivät itikat löydä sinne lainkaan, vaan pysyttelevät alapuolella olevalla takapihan terassilla. Harmi, että asun itse yksitasoisessa talossa ja joudun kestämään itikoita päivästä toiseen :)

Reipasta kesäkuista viikkoa kaikille lukijoilleni!



5 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Voi kun näyttää kivalta! Tosi nätti parveke!!
Voisitko kysyä siskoltasi tarkemmin tuosta lakasta ja värisävystä, minulla on nimittäin hakusessa tuollainen sävy :)

AnniK kirjoitti...

Ihana merihenkinen parveke! Kelpais mullekin.

Marika kirjoitti...

Tuo köysi on ihana idea tuossa aidassa!

Bits and Bites kirjoitti...

Onpas kiva idea parvekkeessa, tuolla kelpaa virittäytyä tunnelmaan:)

Anne kirjoitti...

Ihana raikas tunnelma , tuolla kelpaa lekotella !
Terveisiä Country Anniesta, ja kiitos kommentistasi blogissani. Nyt vasta ennätin lukemaan omaasi, ja illalla rauhassa katselen vanhempia tekstejäsi:)