Sivut

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Istuttamisen iloa

Hiphei, sain vihdoinkin laitettua jo pitkään lähes tyhjillään ammottaneen kukkapenkin suurinpiirtein kuntoon ja olen jo nyt aika tyytyväinen :D Vielä hiilenmusta kuorikate päälle ehkäisemään rikkaruohoja ja ylläpitämään kosteutta, niin koko komeus on valmis!

Viime kesänä istuttamani säleikkövilliviinit saivat kavereikseen toiset mokomat sekä kolme timanttituijaa, kaksi puistoalppiruusua eli rodoa, Mustilan hortensian ja useamman vuorenkilven. Yritin valita kestävän ja Suomen oloissa hyvin talvehtivan rodolajikkeen, ettei sitten harmita ensi vuonna... Taimistollahan oli tarjolla jos jonkinmuotoisia ja -värisiä itämaisia lajikkeita, mutta pidin "pääni kylmänä" ja suunnistin suoraan tuttujen ja turvallisten pariin :)

Hortensian osalta vahvana kriteerinä oli varjossa / puolivarjossa viihtyminen ja kukinnon väri sekä koko. Halusin lilan kaveriksi kermanvalkeaa, joten päädyin Mustilan hortensiaan, jossa on kauniit, hieman huntumaiset kukinnot. En halunnut kuitenkaan sellaisia "jättikukkaisia" hortensioita, koska ne helposti lotkahtavat maahan viimeistään ensimmäisen sateen sattuessa, joten tämä lajike oli senkin suhteen varsin passeli, sillä kukat ovat keskikokoiset. Toisena vaihtoehtona mulla oli kuutamohortensia, mutta päädyin nyt tähän Mustilaan (alin kuva).

Istuttelin tuijien ja rodojen väleihin vielä pieniä vuorenkilpiä, jotka toivoakseni levittäytyvät kivasti peittämään penkin pohjaa isoine lehtineen. Vielä kun säleikkövilliviini muodostaa kauniin vihreän seinän aidalle ja kasvit kasvavat täyteen mittaansa, näky on varmasti tosi vehreä. Viikonloppuja!




13 kommenttia:

AnniK kirjoitti...

Kaunista! Mulla ei oo sitten minkään sortin taitoja puutarhan suunnassa. Piha kyllä on ja joka vuosi sinne jotain istuttelen mutta saan aina kaikki kasvit kuolemaan :( tai ne tietty menestyy mitkä ei sitten lopulta olleetkaan kauniita. Melkoinen dilemma!
Mukavaa viikonloppua!

Marru kirjoitti...

Todella kauniin kukkapenkin olet tehnyt!

pirkko kirjoitti...

Hyvältä näyttää!

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Rhodot ovat aina kauniita!

GardenianKati kirjoitti...

Kivalta näyttää. Mustilanhortensia on kyllä hyvä valinta!

jaana kirjoitti...

Heippa - ja kiitos vierailustasi!!! Ihania istutuksia!!! Minulla pihanlaitto on vasta alkamassa. No, hyötytarhan osalta kaikki ok, mutta oleskelupiha kaipaa muutoksia ja järjestystä, siellä on viime vuosina myllännyt kaivuri kerran jos toisenkin, joten vanhaa pihaa ei juuri enää ole....

Tiiranpesän Mari kirjoitti...

Kauniilta näyttää. Musta kuorikate on piste iin päälle!

Saila kirjoitti...

Onpa kaunis istutus! Toivottavasti nyt alkaa sataa, sehän olisi ihan täydellinen ajoitus :-) Itsekin olen juuri menossa tämän kahvikupillisen jälkeen istutuspuuhiin, koska yöllä pitäisi alkaa kunnon sade. Mukavaa (ja sateista!) päivänjatkoa!

kanatarha kirjoitti...

Löysin blogisi juuri. Mukavaa kesää ja tervetuloa vastavierailulle Kanatarhaan. :)

New England Rose kirjoitti...

AnniK: älä Anni välitä - luulenpa, että meillä jokaisella tulee niitä hasardi-istutuksia aina välillä ja joku kasvi kuolee syystä tai toisesta aivan yllättäen. Puutarhanhoito on osaksi myös sellaista kokeilua, jokainen piha ja toisaalta jokainen istutettava taimi on aina erilainen, joten loppupeleissä arvalla mennään :)

Marru & Pirkko: kiitoksia Marru ja Pirkko! Ootkos Marru muuten jo ostanu sen kärhön? :D

Elämää Onnenpähkinässä: no eikö olekin, olen aina pitänyt alppiruusuista kovasti, mutten ole saanut aikaiseksi hankkia niitä aiemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! ;)

GardenianKati: no hyvä, jos olet sitä mieltä. Yritin kovasti taimistolla tihruttaa infotekstejä ja kuvia, toivotaan, että kasvi viihtyy penkissäni. Esittelytekstin mukaan pitäisi viihtyä myös puolivarjossa.

Jaana: heippa Jaana, kiva kun tulit piipahtamaan! Täytyy myöntää, että mun hyötytarhani koostuu tällä hetkellä yhdestä isosta raparperista, parista timjamispuskasta ja mintusta. Lisää pitäisi jossain vaiheessa väkertää, mutta siirtynee ensi kesän puolelle tuo hyötytarhan laitto.

Tiiranpesän Mari: totta turiset! Sain kuorikatteen eilen leviteltyä sadekuurojen välissä ja hyvältä kyllä näytti. Tumma väri korosti kivasti liiloja kukkia.

Saila: mahtavaa saada uusia lukijoita, tervetuloa mukaan! Joo-o, mennyt viikonloppu oli kyllä meikäläisen makuun hieman turhankin kostea, onneksi sade taukosi aina välillä että pääsi laittamaan sormet multaan :) Kasvit totta kai tykkäs!

kanatarha: no heippa! Mukavaa, että löysit blogiini. Tulen vastavierailulle aivan varmasti :) Mukavaa kesää sinnekin!

Marru kirjoitti...

Jalo(?)kärhöjä on kaksi kappaletta ostettu ja istutettu! Nyt vaan ootellaan miltä todellisuudessa näyttävät :D

Ilona kirjoitti...

Kaikkea kaunista katseltavaa jään lukijaksesi heti samalla matkalla:)

Minttu kirjoitti...

Tosi nätit istutukset! Kaunista.