Sivut

maanantai 26. syyskuuta 2011

Kun mopo karkaa

Sain viikonloppuna istuteltua kaikki ostamani kukkasipulit - ja niitä oli PAALJON! Mulla on varmaan jokin ruuvi päässä vähän löysällä, sillä sekoan aina mennessäni puutarhalle ostoksille. Mopo karkasi taas hieman käsistä, lopputuloksena oli kokonaista kaksi isoa täyttä muovikassillista erilaisia sipuleita... Olisihan ne rahat tietysti voinut käyttää johonkin "hyödyllisempäänkin", vaikkapa ruokaan, mutta minkäs teet. Noh, kuulin että systerillä ja mutsilla oli käynyt tismalleen samalla tavalla, joten päättelen sen olevan perinnöllistä :D

Koko viikonloppu kului siis iloisesti istutushommissa. Väripaletti oli tietenkin valkoista, vaaleanpunaista, pinkkiä ja lilan eri sävyjä, kuten mulla aina yleensä on. Ostin mm. ihania pinkkejä gladioluksia, jättikokoisia puhtaanvalkoisia narsisseja, valkoisia, liloja ja valko-lilaraitaisia krookuksia, valkoisia ja vaaleansinisiä helmililjoja, valkoisia lumikelloja sekä eri mallisia, -korkuisia ja -värisiä tulppaaneja, joista suosikkini ehkä oli aivan tummanlila, oikeastaan lähes musta ja puhdaslinjainen Negrita. Nyt sitten vaan odottelemaan, mitä kaikkea keväällä mullan alta ilmestyy!

I spent my weekend in the garden planting bulbs. I sort of "lost it" and bought two plastic bags of them, so it took a while to plant them... I chose mainly white, light pink, pink and purple flowers including gladiola, daffodils, crocuses, snowdrops, lilies and tulips. My favorite flower of them all was probably Negrita, an almost black tulip. It'll be interesting to see how they look like next spring!





4 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Tupsahdin tänne kurkkaamaan tuolta Sanna-Riikan valkoiselta verannalta.:)
Omakuvauksesi sisustus kuvaus kuullosti ihan omaltani, joten kirjauduinpa lukijaksesikin.=)
Oletpas ahkerana ollut kukkasipuleiden kanssa, joten keväällä tosiaan pitäisi olla mitä odottaa.
Tervetuloa kurkkaamaan blogiini.

New England Rose kirjoitti...

Moikka Christina ja tervetuloa lukijakseni :)

Kävinkin jo vähän kurkkaamassa blogiasi, joka näyttää niin mielenkiintoiselta, että pitää myöhemmin oikein ajan kanssa paneutua siihen tarkemmin!

Mukavaa viikkoa!

Marru kirjoitti...

No keväällä sun kelpaa nauttia pihasi väriloisteesta :)

New England Rose kirjoitti...

Niinpä - tosin mikäänhän ei ole varmaa ennenkuin tuloksen oikeasti näkee... Voipi nimittäin olla, että osa sipuleista ei nousekaan. Toivottavasti suurin osa kuitenkin jaksaa punnertaa!