Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. huhtikuuta 2014

Keväinen kattaus

Kävin joitakin viikkoja sitten pitkästä aikaa Henkan ja Maukan verkkosivuilla ja bongasin ilokseni aivan IHASTUTTAVAT keväiset astiat! Ne sopivat meidän olkkarin uuteen kevätilmeeseenkin kuin nenä päähän, joten en kauaakaan aikaillut, vaan laitoin tilauksen menemään saman tien - paketin saapuminen vei vain harmillisen kauan ja sairasloman vuoksi se joutui lojumaan postissakin vielä lähes kaksi viikkoa. Onneksi astiat kuitenkin lopulta löysivät tiensä (ehjinä) perille! Astioissa yhdistyy kevään iloisen värikäs henki ja toisaalta pienoinen eksotiikka upeiden Marokko-tyylisten kuvioiden myötä.

Keittiömme kaapista löytyy nyt sitten pari kappaletta valkomustia, keltavalkoisia ja vihreänvalkoisia astioita kutakin niin juomamukeina, kulhoina kuin lautasinakin. Otin tarkoituksella kaikkia kolmea väriä, jotta voin miksata niistä näyttävän keväisen kattauskokonaisuuden kuudelle hengelle.

Taitavat uudet suosikkiastiani päästä ensimmäisen kerran "tositoimiin" jo Pääsiäisenä, jolloin ajattelin tarjoilla niistä maistuvia herkkuja sukulaisille. Love'em!!! :)




keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Graafista ruutua ja verhoprojektia

Ai että kuinka rakastankaan mustavalkoista ruutua ja raitaa! Käväisin vaihteeksi Kodin1:ssä ja sain vihdoinkin hankittua jo pitkään himoitsemani ruutupurkit, ne kun ovat aina olleet loppuunmyytyjä meidän lähimmässä Kodin Ykkösessä kun olen sinne eksynyt. Ostin jo syksyllä samaa sarjaa olevia mustavalkoisia raita- ja pisarapurkkeja, joten ilo oli sitäkin suurempi, kun sain "kokoelmasta puuttuneet" ruutupurkitkin lopulta kököttämään keittiön työtasolle :)

Seuraava projekti meidän huushollissa ovat muuten verhot - pienemmistä huoneistahan olen sivuverhot jo poistanut kokonaan. Ne blokkaavat turhaan valoa ja keräävät pölyä, sitäpaitsi siivoaminen on huomattavasti helpompaa pienessä tilassa kun eivät verhot pyöri jaloissa ja imeydy pölynimuriin :D Huoneetkin näyttävät paljon isommilta ja selkeämmiltä verhojen poiston jälkeen.

Isoon keittiö-olohuone-ruokailu-TV-huonetilaan sen sijaan havittelen nykyisten harmaiden silkkimäisten verhojen tilalle mustavalkoisesta, "graafisenoloisesta" kankaasta tehtyjä verhoja, joissa olisi jokin iso, mutta kuitenkin tyylikäs ja selkeä kuvio. Ne eivät siis saisi olla liian levottomat tai "retrot" eivätkä missään tapauksessa kellertävät, valkoisen on oltava raikasta puhtaanvalkoista. Hmm, siinäpä mulle hyvä homma kevääksi, siis sopivien verhojen metsästys - eri asia sitten on, löytyykö mitään, mikä vastaa ennakkounelmiani...


maanantai 20. tammikuuta 2014

Lisää salmaria...

Kuten viime viikolla lupasin, tässä vielä toinen postaus salmiakkikuvioisin ihanuuksin :) Hankin nämä toissaviikolla Prisman ruokakauppareissulla samaan syssyyn aiemmin esittelemäni harmaavalkoruutuisen huovan kanssa ja tykkään kyllä todella paljon! Totuuden nimessä en näitä(kään) kupposia olisi sinänsä "tarvinnut", joten ostin vain kaksi mukia vanhojen raitakupposten kavereiksi piristämään keittiön pikkuhyllyä.

Prismaan on tosiaan tullut vuodenvaihteessa kaikenlaista näppärää, mutta kohtuuhintaista keittiö- ja sisustustavaraa. Kätevää sinänsä, että nyt voi yhdistää ruokakauppareissun sisustushankintoihin samalla kertaa! :)






maanantai 13. tammikuuta 2014

Designklassikko

Vaikka joulu kuluikin meillä ulkomailla, sain sentään muutaman lahjan pukinkonttiin :) Yksi suosikeistani on aivan ehdottomasti jo kauan toivomani Timo Sarpanevan designklassikko eli musta rautapata, jonka sain äidiltäni ennen matkalle lähtöä. Parasta on, että pata on sekä kaunis että käytännöllinen - monet designesineet kun ovat vain jompaakumpaa.

Vielä en ole padassa ruokaa ehtinyt tehdä, mutta ensi viikonloppuna ajattelin testata sen käytännöllisyyttä ja valmistaa herkullisen talvisen juurespadan. Tuskin maltan odottaa! :)




maanantai 9. syyskuuta 2013

DIY astiahylly

Tyhjentelin muutama viikko sitten keittiön tasoja ja kaappeja oikein urakalla. Oikeastaan ainoa paikka, johon tavaraa jäi hieman enemmän esille, oli kuvissa näkyvä puutarhalaatikosta väsätty pikkuhylly, johon kokosin muutamia suosikkiastioistani.

Pakko se vaan on myöntää, että keittiöön tuli heti roimasti lisää työskentelytilaa tavaran karsimisen myötä. Vielä pitäisi löytää jostain joku ihana mustavalkoinen moderni designtarjotin, jonka laittaisin sitten "käytännölliseksi koristeeksi" keittiötason päälle. Katellaan pikku hiljaa, mitä nettikaupoista löytyy...




maanantai 19. elokuuta 2013

Graafista keittiöön

Keittiön uusi tyyli on huomattavasti pelkistetympi kuin aiemmin. Kuten jo jossain aiemmassa postauksessa mainitsinkin, olen siivoillut kesän aikana tavaraa pois hyllyiltä ja tasoilta oikein urakalla.

Rakastuin shoppailureissullani kuvissa näkyviin savipurkkeihin niin palavasti, että ne oli kuitenkin pakko hankkia tilalle, sillä eihän tasot voi aivan tyhjyyttään ammottaa... ;D

Tällä hetkellä keittiössä on oikeastaan enää yksi paikka, jossa astioita on enemmän, nimittäin tuunaamani DIY-hyllykkö, mutta siitä lisää sitten myöhemmässä postauksessa! Tarmokasta viikkoa teille kaikille!




maanantai 8. huhtikuuta 2013

Mukimaniaa

Jahas, se on taas maanantai ja uuden työviikon alku :) Onneksi lumisade sentään loppui ja kevät is back! Lomaan on vielä pari viikkoa aikaa - toivottavasti säät lämpenevät PIAN, jotta pääsen toteuttamaan kaikki lomasuunnitelmani eli pihatyöt, ikkunoiden pesun ja ulkoseinän paneloinnin maalauksen. Saas nähdä onnistuuko... Viime aikoina tosin terveyskin on reistaillut sen verran, etten tiedä pystynkö edes ko. urakkaa tekemään vaikka säät suosisivatkin. Noh, toivossa on hyvä elää.

Jokunen aika sitten tarttui ruokakauppareissulta mukaan kivoja mukeja, mustavalkoisuus kun pistää silmään joka paikassa :) Otin jokaista mallia pari kappaletta, kun en osannut päättää mikä kuvio oli kivoin - ne oli kaikki niin kivoja! Hintaa oli vain kolmisen euroa per muki, joten eivät olleet suurikaan investointi. Näistä mukeista on aivan ihana juoda kahvikupponen töllön ääressä viikonloppuaamuisin... Onhan ne mustavalkoisia ;D

Aurinkoista viikkoa!


maanantai 22. lokakuuta 2012

Kahvihammasta kolottaa...

Rakastan kahvia - tulisin varmaan hulluksi, jos joutuisin aloittamaan aamuni ilman reilua mukillista väkevää sumppia! Talvisin suosin yleensä maustettuja kahveja, kuten suklaa- tai kardemummakahvia. Kesäisin mennään vaniljakahvilla tai sitten ihan sillä perinteisellä Kultamokalla. Ja duunissa sitten ...hmm... automaattikahvilla ympäri vuoden...

Viime aikoina olen intoutunut espressosta - varsinkin Arvid Nordquistin Classic Espresso maistuu meidän perheessä. Espressoinnostuksessani jouduin kuitenkin toteamaan, etten omista yhtäkään pientä kupposta, vaan kaikki kuppini ja mukini ovat ns. hehtaarikokoa. Siinäpä taas yksi hyvä syy lähteä shoppailemaan, ehkäpä hankin itselleni joululahjaksi jotkut söpöt pikkuriikkiset espressokupit :D



  
 

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Raparperin alla...

Takapihan raparperipuska oli heinäkuun aikana paisunut sen verran jättimäiseksi, että päätin harventaa sitä kerralla ihan reilulla kädellä. Irrotin varmaan yli 20 vartta ja valmistin osasta herkullisen raparperipiirakan - osan laitoin odottamaan viikonloppua, jolloin pyöräytän varmaankin vielä toisen mokoman :)

Piirakka onnistui yli odotusten ja oli muuten tosi hyvää pehmeän vaniljajätskin kanssa! Pakko myöntää tässä ihan suoraan, etten todellakaan ole mikään "himoleipuri" sanan varsinaisessa merkityksessä, joten menin sieltä, mistä aita on matalin eli ostin kaupasta valmiin murotaikinapohjan, jonka lätkäisin piirakkavuokaan ja päälle sitten raparperit ja kermaviili-munaseoksen. Valmis pohja oli mielestäni ihan yhtä hyvää, kuin jos olisin vääntänyt sen kokonaan itse. En olekaan tänä kesänä vielä yhtään raparperipiirasta tehnyt, joten oli jo aikakin vähän maistella kesän makuja :)

Tuon valkoisen keraamisen IB Laursenin vuoan tilasin muuten viime syksynä eräästä nettiputiikista ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Pintaan ei koskaan jää mitään kiinni, vaan kaikki lähtee aina tosi helposti ihan normaalisti tiskaamalla. Myös vuoan väri on pysynyt puhtaan valkoisena useista käyttökerroista huolimatta (noh, kuvassa siinä tosin näkyy nyt hiemaan ruskeaa, mutta se lähti helposti pois ilman ihmeempää hinkkaamista tai liotusta). Jotkut vuoat ovat tosi ikäviä, kun niihin jämähtää kaikki - siis aivan kaikki - kiinni, vaikka kuinka yrittäisi voidella ja varoa.


Raparperipiirakka vaniljajätskillä on yksi suosikeistani. Herkullisenväriset lautaset ostin keväällä Ikeasta ns. "kesälautasiksi".
 


IB Laursenin keraamista vuokaa on ilo käyttää!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kurkistus keittiön kaappeihin

Hitsiläinen, nukuttiin tänään pommiin... Piti lähteä töihin puoli seitsemän maissa, mutta päästiiin liikkeelle vasta varttia vaille kahdeksan. Mieheni tuli viime yönä työmatkalta Romaniasta ja yöuneni keskeytyivät yhden maissa yöllä, mikä sitten kostautui aamulla. Olin satavarma, että laitoin kellon herättämään oikeaan aikaan, mutta jostain syystä se ei herättänyt. Havahduin aamulla omatoimisesti linnunlauluun ja auringonsäteisiin, onneksi.

Oli muuten tosi "outoa" olla pitkästä aikaa yksin kotona lähes viisi päivää - oli jotenkin niin orpo olo. Mietin vain koko ajan että mitähän se siellä nyt tekee ja onhan kaikki varmasti hyvin ja tavarat tallella... Mä oon aina sellainen stressaava kanaemo :) Noh, tänään pääsen katsastamaan matkakuvat Draculan linnasta, mikä kyllä korvaa viisipäiväisen yksinoloni - mä kun olen sellainen "kauhuleffafriikki".

Ohessa muutama kuva - pääsette "yksinoikeudella" kurkkaamaan pariin keittiön kaappiin. Näin kevät-kesäaikaan tykkään erityisesti käyttää hempeän pastellisävyisiä astioita. Pizzat tosin syön vuodenajasta riippumatta rakkailta mustavalkoisilta lautasiltani :) Ehdottomat suosikkini ovat vaaleanpunaiset keraamiset lattekuppini.

Lämpöä & aurinkoa uuteen viikkoon!