Uutta unelmaa kohti - se on näköjään meidän perheen tämän kesän ja tulevan vuodenkin teema. Myimme asuntomme muutama päivä sitten ja muutamme väliaikaiseen vuokra-asuntoon heinäkuussa - nyt onkin sitten tenkkapoo, mihin ihmeeseen sitä kaikki rojut ja laatikot oikein rahtaa, kaikki tavarat kun eivät millään mahdu pienempään väliaikaisasuntoomme...
Ilokseni oma asuntomme teki kauppansa jo heti ensinäytön jälkeen, joten myynti- ja siivousstressi hellitti varsin nopeasti. Nyt sitten on vuorossa se muuttostressi ja lopulta myös (toivottavasti) oman talon rakennusprojekti (ilman stressiä :D)
Heti kun myynti varmistui, aloitimme jo paikkojen järkkäilyn ja vaatekaappien sekä ulkovaraston läpikäynnin - kaikki turha tavara saa lähteä ja vain välttämättömimmät kamat siirretään väliaikaiseen vuokravarastoon odottamaan uutta valmista kotia. Pelkästään omasta ja mieheni vaatekaapeista löytyi 5 jätesäkillistä "turhaa" tavaraa. *UFF kiittää*
Myös vanhempani ja sisareni miehineen käväisivät viikonloppuna perinteisillä "kesänaloituskahveilla" luonamme, saatiin siinä samalla juhlistaa hyvin sujuineita asuntokauppoja. Ja totta kai nautimme skumpat ja mansikat kahteen pekkaan jo heti kauppakirjojen allekirjoitusten jälkeen - tosin kuvassa mansikat ovat epähuomiossa jääneet täysin tyylittömään muovilaatikkoon... hmph. Saanen anteeksi lipsahdukseni, oli nimittäin kuvanottohetkellä vähän muuta mietittävää! Ihanaa päivänjatkoa kaikille!
Sivut
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arkielämän sattumukset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. kesäkuuta 2014
maanantai 18. helmikuuta 2013
Maanantai
Taas on uusi viikko alkanut ja töitä pitäisi jaksaa puskea seuraavat viisi päivää... Loma tekisi todella terää, olen ollut aika finaalissa jo jonkin aikaa. Kaiken lisäksi mun terveyskin on reistaillut kummasti - viimeisen viikon olen kärsinyt voimakkaasta huimauksesta ja pahoinvoinnista erityisesti iltaisin sekä ollut niin väsynyt, että olen käytännössä mennyt suoraan nukkumaan töistä tultuani - tai yrittänyt nukkua. Kun huone pyörii tuhatta ja sataa silmissä, nukkuminen on välillä aika haastavaa. Tänään tiedossa on erikoislääkärin vastaanotto, katsotaan mikä on tuomio :/ Lopputalvi tuntuu vain kestävän loputtomiin, voi kun olisi jo Pääsiäinen... Tai Vappu!
Tuoreet leikkokukat ovat pieni kiva piristys arjen keskellä. En tosin ole leikkokukkia pitkään aikaan ostanut, mutta ehkä tosiaan pitäisi. Ystävänpäivänä mieheltä saamani tulppaanit ovat pysyneet freeseinä ilahduttavan kauan, yleensä ne nuupahtavat jo parin päivän jälkeen.
Nuupahtamisesta puheen ollen - jokin viikko sitten kehuskelin joulusta säilyneellä atsalealla, jonka kuvittelin selviävän jopa kesään asti. Vaan toisin kävi - rehu otti ja kupsahti kertaheitolla, suomeksi sanottuna kuivui aivan yllättäen täysin kasaan yhden yön aikana. Ja ennenkuin joku "irvileuka" ehtii kommentoimaan, etten kastellut sitä tarpeeksi: kastelin. Luulen, että vika oli mullassa, jota oli jo aika vähän, olisi pitänyt ehkä istuttaa atsalea kokomaan uuteen, ravinteikkaaseen multaan. Vaan enpä saanut aikaiseksi (sitäkään) :D

maanantai 11. helmikuuta 2013
Skate or Die
Hiphei, maanantai... Taivaalta tulee kaikenlaista tavaraa ja sukat on märät loskassa rämpimisestä. Mustan maanantain valopilkkuna on kuitenkin muisto viikonlopun taitoluisteluspektaakkelista, joka oli vertaansa vailla. Ihanaa musiikkia, taidokasta luistelua esitettynä taidolla ja tunteella sekä akrobatiaa ja upea valoshow. Tosin kuvissa näkyy lähinnä se valopuoli, mun kännykameralla ei luistelijoiden kuvaaminen oikein onnistunut kun välimatkaa oli sen verran paljon.
Stéphane Lambiel ei pettänyt taaskaan ja Laurent Amodio, vuoden 2011 Euroopanmestari, oli paras mahdollinen korvaaja näytöksestä poisjääneelle Evgeni Plushenkolle. Ah sitä vauhtia, liukua ja ryhtiä! Myös olympiavoittaja Shizuka Arakawan esiintyminen näytöksessä oli ihana yllätys. Kyynelhän siinä tuli silmään katsellessa hänen herkkää luisteluaan :)

torstai 7. helmikuuta 2013
Art on Ice
Ihanaa, viikonloppu on taas kohta ovella! Ja vielä ihanammaksi viikonlopun tekee keikka jäähallille pitkästä aikaa :) Olen nimittäin menossa katsomaan maailmalla mainetta niittänyttä Art on Ice -taitoluistelunäytöstä. Tämä ei siis ole mikään lasten Disney-höpötys, vaan ns. kunnon kamaa, todellista teknistä taitoa ja draamaa.
Mukana showssa on mm. pari mun "all-time favoritea" eli sveitsiläiset Stéphane Lambiel ja Sarah Meier. Live-musiikista vastaa Leona Lewis. Odotan todella mielenkiinnolla millaisen shown ovat saaneet aikaan.
Hyvää viikonloppua!

torstai 30. elokuuta 2012
Locked Outside
Yesterday was "pretty interesting" to say the least! In the evening, we went out for a walk, and forgot the keys inside the house! Our neighbors tried to help us out by giving us the spare keys used by the building association, but since our locks had been changed by the previous owner, the spare keys were totally useless...
Luckily, we did have one cellular phone with us, and were able to call a locksmith. He arrived after four hours of desperate waiting and opened the door for us. We did take an almost two-hour walk while waiting, so we didn't just sit put for four hours... But I can tell you it was still quite a long time to do nothing :)
Anyway, I was sooo tired after this ordeal (both mentally and physically) that I went to bed straight away and slept like a baby till the alarm clock went off in the morning. This was "my kinda day", how was yours? ;D

| While waiting, I did have plenty of time to take a few shots of the surrounding rowan berries... |
torstai 28. kesäkuuta 2012
French Manicure
Innostuin taas pitkästä aikaa hoitamaan kynsiäni. "Vanhaan hyvään aikaan" eli 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussakin mulla oli kynnet aina viimeisen päälle laitetut - pitkät, muotoillut ja huolella lakatut jollain valkoisella / vaalealla nude-sävyllä. Kokeilinpa kynsi-innostuksessani jopa rakennekynsiäkin vuoden verran sekä kaikenmaailman kynsikoruja. Nykyään niitä on mahdoton ajatellakaan, sillä puutarhassa möyriminen ja pitkät lakatut kynnet "just won't mix", puhumattakaan näin vanhemmiten iskeneestä laiskuudesta :D
Kynsimanian kourissa käteeni tarttui kaupasta jos jonkinlaista purkkia ja purnukkaa - viiloja, hoitavaa kynsilakanpoistoainetta, erilaisia kesäisensävyisiä lakkoja ja pisteenä i:n päälle "professional French manicure set" lakkaustarroineen päivineen. Ostamani lakkojen sävyinä oli mm. hentoa rosaa helmiäisellä (kuvan Stay Pretty), hileellä ja ilman hilettä, vaaleanlilaa, hopeanharmaata ja mustaa hopeahileellä (kuvan Rock'n Roll). Manikyyrisetin lakka oli tuttuun tapaan ns. ihonväristä ja kynnenpäät lakataan sitten valkoisella. Katotaan mitä saan aikaan... Aivan mahtavaa viikonloppua kaikille teille, ihanat lukijani!

| Kuvassa Lumenen kesäisiä kynsilakkasävyjä, muutama näistäkin tarttui mukaan <3 |
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Uusi duuni!
Jippii, sain pari päivää sitten tietää, että mut valittiin hakemaani työtehtävään! Hakijoita oli kuulemma ollut runsaasti, joten siinä mielessä pitää olla tosi tyytyväinen, että juuri minuun päätyivät :) Firmaa en sentään vaihda, mutta uudessa paikassa mua odottaa silti "kokonaan uusi maailma" - uudet toimitilat, työkaverit sekä myös osa työtehtävistä. Toimenkuva sisältää mahdollisesti myös esimiestehtäviä. Tarkoitus olisi aloittaa elokuun aikana, kesälomien jälkeen. Nyt jo vähän jännittää...mutta hyvällä tavalla :) Klunks.
| Kynille on taas loman jälkeen käyttöä... |
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Kuntokuurille mars!
Päätin sitten vihdoinkin aloittaa laihdutuskuurin. Olen siitä puhunut jo viimeiset pari vuotta, mutta valitettavasti se on aina jäänyt vain sille puhumisen asteelle... Tavoitteena olisi saada pois toistakymmentä kiloa syys-lokakuuhun mennessä. Mitä mieltä olette, kuulostaako järkevältä tahdilta? Ajattelin myös ryhtyä pitämään jonkinlaista laihdutuspäiväkirjaa blogissani eli postailen silloin tällöin tänne dieettini edistymisestä :)
Olin eilen ekaa kertaa reippaalla kävelylenkillä ja totesin, että olen todellakin rapakunnossa... Meinasin läkähtyä jo muutaman minuutin tallustelun jälkeen ja kotiin päästyäni vaatteeni olivat lähes läpimärät. Vaikka se liikkeelle lähteminen onkin laiskalle sohvaperunalle aina niin samperin vaikeaa, niin jälleen kerran huomasin, että on se kyllä sen arvoista - jälkikäteen olo oli mitä parhain. Virkistävä suihku, puhtaat univaatteet ja kylmä juoma yhdistettynä rentoon ja levolliseen mieleen takasivat hyvän olon ja kunnon yöunet. Tänään taas uudestaan!

![]() |
| Jos joku on nähnyt näitä lenkkareita Suomessa, vinkatkaa missä! Kuva: Reebok. |
maanantai 27. kesäkuuta 2011
Paluu arkeen - viikoksi :D
Juhannus sitten oli ja meni. Saunottu on, lipitetty viiniä ja ahdettu masut täyteen kaikenlaisia grilliherkkuja - rentouduttu, lueskeltu vanhoja sisustuslehtiä, syöty englantilaista lakritsia ja pidetty sadetta. Ihan kiva Juhannus, vaikka sää olisi voinutkin aattona olla hippasen verran lämpimämpi... Mutta se tärkein asia toteutui, eli leppoisa yhdessäolo perheen kanssa.
Paluu arkeen oli muutaman lepopäivän jälkeen aika karu, mutta onneksi jo viikon päästä alkaa se kauan odotettu KESÄLOMA!!! Jippii!!!

tiistai 21. kesäkuuta 2011
Herkuttelua
Eilinen olikin sitten herkuttelupäivä - ostin maissilastuja, guacamolea, juustodippiä, punaisia ja vihreitä säilykepaprikoita ja isoja katkarapuja sekä valmistin aidosta kreikkalaisesta jogurtista mojovan valkosipulisen tzatzikin.
Lisäksi pilkoin kurkuista ja porkkanoista dipattavia tankoja ja ostin vielä kyytipojaksi jääkylmää Coca-Colaa. Jälkiruoaksi oli jätskiä. Kyllä kelpasi katsella suosikkinäyttelijäni Al Pacinon tähdittämää leffaa :) Ja mikäli jotakuta kiinnostaa, leffan nimi oli "88 minuuttia".

maanantai 20. kesäkuuta 2011
Juhannussuunnitelmia
Täytyy myöntää, etten ole vieläkään oikein sisäistänyt sitä, että muutaman päivän päästä on jo Juhannus! Vastahan sitä luotiin lumia pihalta ja otettiin jouluvaloja alas takapihan pikkupuusta. Ja Juhannuksen jälkeen päivät alkavat taas lyhentyä... Kyllä se aikaa rientää, ei muuta voi sanoa.
Pohdiskelin tässä eilen (todellisuuteen herättyäni), että mitä sitä oikein Juhannuksena tekisi ja minne sitä menisi vai menisikö minnekään. Päädyimme koti-Juhannukseen - käymme läheisellä järvellä ihastelemassa paikallisen huvilayhdistyksen vuotuista kokkoa, saunomme tuntikausia kaikessa rauhassa, grillaamme herkkuja ja nautimme (sopivasti) saunajuomia. Välillä tekee ihan hyvää vain relata ilman mitään sen suurempia suunnitelmia. Sisko kyllä yritti viimeiseen asti houkutella heillä käymään, mutta kieltäydyin tällä kertaa kunniasta.
Pitäisi varmaankin kehitellä jotain kivaa tarjottavaa, jotta päivä tuntuisi jotenkin spesiaalilta. Ehkäpä vartaita? Onko kellään mitään näpsäköitä ideoita grillauksen suhteen? Salaattia ainakin teen ja uuniperunoita grillissä. Niin, ja otan mielelläni vastaan myös vinkkejä hyvistä kastikkeista uuniperunoiden kanssa - tyhjät lautaset odottavat jo herkkuja malttamattomina!

torstai 16. kesäkuuta 2011
Sohvaperuna pakinoi
Eilen jäi sitten puutarhatyöt meikäläiseltä tekemättä - sade tarjosi mitä mainioimman tekosyyn löhöillä mukavasti sohvalla ja katsella "Karavaanareita" ja lätkän MM-kultajoukkueen varusteiden huutokauppaa telkkarista. Olipahan muuten huonosti organisoitu pannukakku tuo huutokauppa, vaikka Harjakaisen Timppa hauska olikin meklarina ja imitaattorina.
Katsojana koin piinaavia hetkiä, kun aika kului ja kului, eikä huutoja vaan tuntunut tulevan. Monen pelaajan varusteet jäivät suurinpiirtein lähtöhintoihinsa, mitä nyt joku säälistä laittoi satasen tai kaksi pohjahinnan päälle. Mahtoi olla kiusallista myös pelaajille, kun ainoastaan Granlundin Miken paidasta maksettiin maltaita ja joidenkin kamoista ei juuri mitään... Tosin oletin senkin menevän tuplahintaan.
Ihmettelin ääneen jo ohjelman alussa, etten ollut kuullut koko tapahtumasta kertaakaan ennen lähetyspäivää ja silloinkin eksyin kanavalle aivan sattumalta. Ei ollut osunut yhtäkään puffijuttua aiheesta silmiini netin uutispalstoilla tai tv-mainoksissa. Jos ei mainosteta, ei voi olettaakaan, että tulisi huutoja. Eihän nyt mikään tavallinen jamppa voi tuosta vaan lähteä huutamaan työnantajansa nimissä kalliita varusteita, vaikka kuinka hyvään tarkoitukseen rahat menisivätkin ja intoakin löytyisi. Ilmeisesti etukäteismainostus suurten yritysten päättäjille oli myös nyt unohtunut - sen verran vaatimattomissa summissa liikuttiin. Yhden pienen henkilökohtaisen sähköpostin olisi luullut saavan myös yritysten kirstunvartijoita paremmin ruudun ääreen ja laittamaan roponsa likoon hyvän asian puolesta.
Noh, mitäpä minä tällä nyt päätäni tämän enempää vaivaan, mutta harmitti vaan ympäri Suomea paikalle raahattujen pelaajien puolesta sekä yhdistyksen, jolle varoja kerättiin. Juontajakin totesi sukkelaan tapaansa ohjelman loppumetreillä, että ohjelma oli kyhätty kokoon "lyhyellä varoitusajalla" - voidaan tietysti kysyä, mitä järkeä oli sitten järjestää tilaisuutta ollenkaan kun ei oltu yhtään panostettu asiaan.
Iltani kului siis lähestulkoon kokonaan sohvaperunana laiskotellessa ja TV-ohjelmia parjatessa :D Sen verran sain kuitenkin väännettyä itsestäni irti, että sytytin pari kynttilää ja keitin teetä... Ehkäpä sitten tänään taas puutarhan kimppuun paremmalla säällä ja energialla! :)

maanantai 13. kesäkuuta 2011
Carpe Diem - tartu hetkeen
Mikä siinä on, että ihminen on aniharvoin tyytyväinen siihen mitä on saavuttanut elämässään? Mietiskelin asiaa eilen ja rupesi ihan harmittamaan, kun tajusin, etten koskaan tyydy senhetkiseen tilanteeseeni vaan haikailen aina enemmän ja valitan jatkuvasti mitä naurettavimmista asioista. Miksi ihmeessä? Jos on kiva koti, kohtuullinen työ, terveys suurinpiirtein ok (mitä nyt pikku kremppoja aina siellä sun täällä :)), arvokasta elämänkokemusta sekä ihmissuhteet jotakuinkin kunnossa (ainakin suurimman osan aikaa...), niin mitä sitä ihminen vielä tarvitsee elääkseen?
Miksi lupaan joka kerta itselleni, kun ostan jälleen kerran jonkun "superihanan" sisustustavaran netistä, että tämä on nyt vähään aikaan se viimeinen hankintani ja seuraavan ostan vasta kuukausien päästä? Ja kuitenkin ostan sen jo kenties seuraavana päivänä, vaikken sitä itse asiassa edes tarvitsisikaan? Miksi kiinnittäydyn pinnallisesti materiaan, vaikka elämässä olisi paljon muutakin, kunhan vain osaisi etsiä. Pitäisi osata tarttua hetkeen ja nauttia elämästä toden teolla, eikä käyttää elämäänsä kaikenlaiseen jonninjoutavaan voivotteluun, harmitteluun ja uuden haikailuun.
Täytyy myöntää, että välillä muiden blogeja lueskellessani tulee mieleen, että onkohan näiden henkilöiden elämä todellakin niin täydellistä ja ruusunpunaista kuin he antavat ymmärtää. Onneksi törmäsin tässä menneenä viikonloppuna bloggaavaan ystävääni - keskustelussamme hän todisti minulle sen, että onneksi me kaikki olemme kuitenkin ihmisiä - erilaisia sellaisia, erilaisine ongelmineen ja turhautumisineen. Vaikka joskus tuntuukin, että oma elämä on maailman tylsintä ja tyhmintä, ei se ole aina herkkua muillakaan vaikka niin antavatkin ymmärtää. Eli ei muuta kuin "Carpe Diem" ja nautitaan elämästä täysillä - juuri sellaisena kuin se tulee meitä vastaan!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Kotiaskareita
Jaahas, onpahan tullut touhuttua viime aikoina kaikkialla muualla paitsi keittiössä - havahduin eilisiltana valtaisaan tiskivuoreen keittiön pöydällä, joten eihän siinä sitten auttanut muu kuin ryhtyä raa'asti toimeen ja ruveta tiskaamaan kaikkia niitä patoja ja purnukoita, jotka eivät mahtuneet jo valmiiksi likaisia astioita pullistelleeseen tiskikoneeseen.
Onneksi kaikenlainen siivoaminen, putsaaminen ja puunaaminen on NIIN paljon kivempaa ihanilla aineilla! Omat ehdottomat suosikkini ovat luontoystävälliset sitruunan- ja mentolintuoksuiset siivoussuihkeet ja tiskiaineet, joita kuluu reippaasti arjen askareiden lomassa. Tuoksuvaa viikonjatkoa kaikille lukijoille!

tiistai 7. kesäkuuta 2011
Aamusählinkiä
Aamu alkoikin tänään aika ikävästi - suihkusta tultuani, kuivattelemassa ollessani onnistuin tipauttamaan pyyhkeelläni lavuaaritasolla olleen maljakon lattialle. Arvaahan sen, kuinka siinä käy kun hauras posliini kohtaa kivisen laattalattian :( Ääni oli melkoinen ja sotku vieläkin mojovampi. Käytännöllisesti katsoen KOKO KYLPPÄRIN lattia oli peittynyt pieniin ja vähän isompiin maljakonmurusiin, joita sitten yritin epätoivoisesti poistaa lattialta. Ensin käsin noukkimalla, sitten kostealla paperilla, sitten imurilla ja lopuksi vielä suihkuttamalla koko lattian. Ihan kuin aamulla ei olisi parempaankin tekemistä! Noh, toisaalta en voi syyttää kuin itseäni, joten se siitä. Ja ei kun uutta maljakkoa kehiin :D
Ohessa pari kuvaa, jotka eivä liity mitenkään yllä mainittuun episodiin, mutta ajattelin ne nyt tähän blogiin pläjäyttää. Shoppailin muutama päivä sitten pari kivaa jutskaa keittiöön - yllättäen miehenikin tykkäsi tuosta olutastiasta, mistäköhän sekin johtuu...

tiistai 31. toukokuuta 2011
Aikainen lintu nappaa madon!
Tänä aamuna olinkin jalkeilla todella varhain, herätyskello piipitti nimittäin jo neljän maissa. Mieheni lähti pienelle työmatkalle ja heitti mut samalla duuniin - eipähän tarvinnut käyttää "julkisia"... ja pääsen lähtemään aikaisemmin töistä!
Sanonta "aikainen lintu nappaa madon" päti tässäkin tapauksessa, sillä sain napattua kaikessa kiireessä pihallamme kasvavasta pienestä ja käppyräisestä koristeomenapuusta pari kivaa otosta. Olen todennut, että aamuvalossa kuvaaminen onnistuu parhaiten ja kuvista tulee mukavan sinertävänsävyisiä ja värikylläisiä. Ja mikäli puhuin omiani tuosta "koristeomenapuusta", pyydän anteeksi jo näin etukäteen. Käppyrä kun ei ole minun istuttamani ja lajimäärityksen olen siis tehnyt itse ihan mutu-tuntumalla. Mikäli joku tietää asiasta paremmin, saa toki korjata tämän järkyttävän erheen :)
Alla olevat kuvat on siis napattu tänä aamuna noin klo 05.15...

torstai 26. toukokuuta 2011
Teetä ja sympatiaa(ko)
Huh huh, olipahan taas aamu! Jo viikkoja sitten tilatun puutavarakuorman oli määrä saapua meille tänään aikaisin aamulla ennen töihin lähtöä, vaan kuinkas kävikään - oltuamme toista tuntia passissa verkkarit jalassa ja työhanskat kädessä valmiina roudaukseen, jouduimme pettymään pahan kerran. Noin kahdenkymmenennen tuskaisen puhelun jälkeen saimme kiinni pääkallonpaikalla häärivän "varastosedän", joka totesi yksioikoisesti että "ai jaa, eihän sitä teidän kuormaa ole vielä edes kerätty täältä varastolta, eli ei se kyllä tänään ole tulossa". Niinpä. Mutta kun lapussa lukee niin...
Viimekesäinen remonttiepisodi ja tavaratoimitussekoilu vielä tuoreessa muistissani en voi edelleenkään lakata ihmettelemästä, että mistä näitä niinsanottuja "asiakaspalvelijoita" oikein kumpuaa.Yksi pieni puhelinsoitto asiakkaalle eli meille olisi pelastanut päivämme (sekä ehkä myös tulevan viikonlopun), mutta kun ei niin ei. Tulipahan hukattua muutama tunti tehokasta työaikaa taivaan tuuliin ja saatua samalla oiva startti päivälle jotain "pidempää otsassa" :D
Täytyy kyllä sanoa, että minulta ei heru enää tippaakaan sympatiaa näille hällä väliä -kavereille. Asiakaspalvelun taso on vaikuttanut olevan pohjamudissa ainakin pääkaupunkiseuden isoissa remppaliikkeissä jo pitkään - kaikki, siis KAIKKI tilaukset tuntuvat menevän aina tavalla tai toisella pieleen - toimitus väärään aikaan, väärään paikkaan ja väärillä tavaroilla tai sitten niitä on liikaa tai liian vähän tai ei ollenkaan.
Toisaalta, olihan tässä episodissa jotain hyvääkin - ehdin odotellessa viikata pestyt vaatteet kaappeihin ja tyhjentää tiskikoneen puhtaista astioista sekä juoda ainakin litran minttuteetä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)