Sivut

maanantai 14. lokakuuta 2013

Tuulikaapin tuunailua, osa 2

Joku varmaan muistaa, että tein joitakin viikkoja sitten "pienen suursiivouksen" tuulikaappiimme. Innostuin nyt sitten kaiken päälle vielä maalaamaan kaksi tuulikaapin seinää makkarin ja eteisen maalauksesta yli jääneellä maalilla.

Koska nykyään tuntuu, että "kaikki" maalaavat seinät samalla harmaalla, niin vaihtelun vuoksi halusin itse jotain vähän erilaista - ei turhan räikeää ja kuitenkin mahdollisimman monen silmää miellyttävää (myyntiä ajatellen sävy ei "hyppää silmille"). Niinpä päädyin tähän laventelinväriseen sävyyn, joka mun mielestä mätsää hyvin mustan ja valkoisen kanssa.

Laitoin kenkäkaappia vastapäätä olevalle maalatulle seinälle taannoin hankkimani Muuton mustat Dots-naulakot ja näyttivät kyllä hyviltä vastamaalatulla seinällä. Sähkökaapin valkoinen suojus korostuu myös nyt ihanasti värillisellä seinällä, valkoisella taustalla näytti jotenkin niin valjulta.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille - siellä se talvikin jo kolkuttelee ovella, ainakin tämän aamun pakkasen ja kirkkaan tähtitaivaan perusteella!




2 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Voi miten kaunis tuulikaappi - ja siisti;)

New England Rose kirjoitti...

Kiitoksia Lady of the Mess! Juu, siistinä olen yrittänyt pitää... Sille on myös syynsä miksen kuvannut toista seinää, mun Dotsit on nimittäin jo täynnä kaikenmaailman rytkyjä, tietenkin miehen :D