Sivut

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Uusi suosikkiherkkuni!

Bongasin jokin aika sitten kaupan hyllyltä Valion uutuuden eli sitruunanmakuisen kreikkalaisen jogurtin - onneksi. Enpä ole suoraan sanottuna ennen parempaa jogurttia maistanut!

Jogurtin rakenne on mukavan jämäkkä, sellainen "lohkeava". Valkoisessa päällysosassa maistuu vain lievä sitruuna, mutta pohjalla odottavassa keltaisessa hillossa sitten sitäkin enemmän. Jogurtin mausta ja rakenteesta tulee mielestäni jotenkin etäisesti mieleen pasha.

Sitruunaa ja hiukan kirpeitä ja happamia makuja aina rakastaneena tämä uutuusjogurtti vei heti jalat alta. Ja kaiken lisäksi se on valmistettu laktoosittomasta maidosta, joten sopii hyvin myös laktoosi-intoleranssista kärsiville. Sitruunan lisäksi toisena makuvaihtoehtona on persikka, mutta sen olen itse jättänyt väliin. Kokeilkaapa joskus!

Kuva: Valio

Ei kommentteja: