Sivut

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ruokailutilan uusi matto!

Sain viime viikolla vihdoin tilaamani ihanan maton ruokailutilaamme. Olin jo viikkoja aiemmin ehtinyt ostaa makkariin samaa sarjaa olevat pikkumatot, mutten silloin vielä tajunnut, kuinka nopeasti ne vietäisiin käsistä. Mikäli olisin tiennyt, olisin ostanut ison maton jo samalla kertaa. Onneksi vielä jostain päin Suomea löytyi tällainen isompi versio kyseisestä matosta, pienemmät koot olikin jo myyty kaikki loppuun.

Olen todella tyytyväinen lopputulokseen - edellinen matto oli muodikas, joo, mutta synkeä sekä erittäin ikävän tuntuinen jaloille - pisteli ja kutitti. Lisäksi se oli hankala puhdistaa, kun oli niin jäykkä ja karhea. Uusi matto on raikkaan värinen ja ihanan pehmeä, ohut ja siliävä, eikä kerää pölyä läheskään samaan malliin kuin edellinen. Sitäpaitsi se on kevyt, joten matto on helppo viedä pihalle ravistettavaksi ja senkin pystyy tekemään helposti yksin.

Ruokailutilamme raikastui uuden maton myötä selvästi, mikä oli tarkoituskin. Kunhan saan vielä pöydän päässä olevan hyllykön maalattua valkoiseksi, lopputulos tulee olemaan todella kiva! (joo, se hylly piti maalata jo vuosi sitten, mutta syystä tai toisesta en vain ole saanut aikaiseksi... Maybe this summer...)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!




4 kommenttia:

Tanja Luostarinen kirjoitti...

Vau, on kyl hieno matto ja muutenkin todella kaunis koti sinulla :) <3

Maanvaiva kirjoitti...

On kyllä nätti matto. Mä kans haluaisin ruokapöydän alle mattoa, mutta sitten taas mietin että kuka sen sitten veis ulos ravistettavaksi.. Minen ainakaan jaksaa :D

New England Rose kirjoitti...

Tanja: Kiitos! Toi matto on kieltämättä pirtsakka. Aurinkoista päivää sinulle!

New England Rose kirjoitti...

Maanvaiva: joo, mattojen pitämisessä on se huono puoli, että tulevat likaiseksi helposti ja ei millään jaksaisi raijata niitä ulos. Laiskana siivoojana ymmärrän yskäsi :D Mut mä päätin nyt yrittää tällä "kevytversiolla".