Sivut

torstai 28. kesäkuuta 2012

French Manicure

Innostuin taas pitkästä aikaa hoitamaan kynsiäni. "Vanhaan hyvään aikaan" eli 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussakin mulla oli kynnet aina viimeisen päälle laitetut - pitkät, muotoillut ja huolella lakatut jollain valkoisella / vaalealla nude-sävyllä. Kokeilinpa kynsi-innostuksessani jopa rakennekynsiäkin vuoden verran sekä kaikenmaailman kynsikoruja. Nykyään niitä on mahdoton ajatellakaan, sillä puutarhassa möyriminen ja pitkät lakatut kynnet "just won't mix", puhumattakaan näin vanhemmiten iskeneestä laiskuudesta :D

Kynsimanian kourissa käteeni tarttui kaupasta jos jonkinlaista purkkia ja purnukkaa - viiloja, hoitavaa kynsilakanpoistoainetta, erilaisia kesäisensävyisiä lakkoja ja pisteenä i:n päälle "professional French manicure set" lakkaustarroineen päivineen. Ostamani lakkojen sävyinä oli mm. hentoa rosaa helmiäisellä (kuvan Stay Pretty), hileellä ja ilman hilettä, vaaleanlilaa, hopeanharmaata ja mustaa hopeahileellä (kuvan Rock'n Roll). Manikyyrisetin lakka oli tuttuun tapaan ns. ihonväristä ja kynnenpäät lakataan sitten valkoisella. Katotaan mitä saan aikaan... Aivan mahtavaa viikonloppua kaikille teille, ihanat lukijani!

Kuvassa Lumenen kesäisiä kynsilakkasävyjä, muutama näistäkin tarttui mukaan <3


  

3 kommenttia:

AnniK kirjoitti...

Mahtavia sävyjä lakoissa. Itsekkin sorruin lakanostoon, pitkästä aikaa. Maalia pääsi kuitenkin vain varpaankynsiin :)
Mukavaa torstaita !

Maanvaiva kirjoitti...

06 on mun lemppari :P

Käsihoitoa on aika kiva tehdä itsellekin.. mutta joku toinen sais hoitaa mun oikean käden.. se mene aina mönkään ku rupeen sillä tärisevällä vasurilla lakkamaan :D

New England Rose kirjoitti...

AnniK: no niin on, kesäisin kaupoissa on kyllä ihanan herkullisia sävyjä sekä lakkoja että meikkejä <3 Itse en vieläkään ole saanut laitettua lakkaa pikku kätösiini, ehkäpä tänään sadetta pidellessä löytyisi sopiva hetki :)

Maanvaiva: mulla on täsmälleen sama probleema! Olen täysin oikean käteni varassa, en kertakaikkaan osaa tehdä vasemmalla mitään muuta kuin sählätä... Ihan hirvittää ajatuskin siitä, että oikea käsi menisi pakettiin ja joutuisi operoimaan vain ja ainoastaan vasemmalla kädellä. Kääk!

Mukavaa viikkoa teille molemmille!