Sivut

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Pitkä viikonloppu

Ihanaa, torstaina on pyhäpäivä ja sain perjantainkin vapaaksi töistä, joten edessä on pitkä viikonloppu! Toivottavasti ilmat suosisivat, eikä tarvitsisi nyhjätä neljän seinän sisällä koko aikaa.

Istuttelin taas eilen (hiki hatussa) muutamia kasveja pihamaalle: pari villiviiniä, koristeheinää (jonka nimeä en tiedä) ja maanpeitekasveja. Lisäksi jaoin jättikokoisen vanhan kuunliljapuskan kuudeksi pienemmäksi kasviksi ja istutin nekin samaan kukkapenkkiin tasavälein. Lisäksi kippasin penkkiin kolme säkkiä uutta, ravinteikasta multaa ja lopuksi kasvien kastelun lomassa suihkutin myös terassin ja sen kalusteet. Pitää sitten myöhemmin vielä hankkia pari tuijaa, piippuköynnöstä, maanpeitekasveja ja hiilenmustaa katetta, jotta saan sen varjopenkin valmiiksi.

Tänään muuten koin töissä iloisen yllätyksen, kun työkaverini lahjoitti minulle viiruhelpiä (ihana monivärinen ja ärhäkkäkasvuinen koristeheinä) sekä pari maanpeittokasvia ja ison poimulehden. Pitänee joku kerta piffata hänelle vaikka kahvit kanttiinissa :)

Nyt suuntaan lähipuutarhalle hakemaan 8 säkkiä multaa ja sitten siirryn ansaittuun lomanviettoon - palataan asiaan siis taas ensi viikolla!


Ei kommentteja: