Käväisin viikonloppuna moikkaamassa systeriä tuossa parin kilometrin päässä ja otin samalla muutaman kuvan hänen uudistuneesta merihenkisestä parvekkeestaan. Kuvat on napattu iltasella auringon jo laskiessa, joten ne ovat hieman hämäriä.
Sisko on miehensä kanssa käsitellyt lattialaudat, puupöllin ja pöydän (muistaakseni) harmaalla venelakalla. Samalla he maalasivat parvekkeen sisäseinät valkoisiksi ja kiinnittivät seinille ihania meritähtiä <3 Köysi kiinnikkeineen hankittiin paikallisesta rautakaupasta ja komeuden kruunaavat kivat merihenkiset kansituolit.
Parveketta suojaa koteloonsa kelautuva markiisi, jonka vettä ja likaa hylkivä harmaavalkokeltainen raitakangas sointuu mainiosti kellertävään tiiliseinään ja puukalusteiden harmauteen. Parvekkeella kelpaa siis köllötellä säästä riippumatta. Plussaa parvekkeessa on erityisesti kuulemma se, etteivät itikat löydä sinne lainkaan, vaan pysyttelevät alapuolella olevalla takapihan terassilla. Harmi, että asun itse yksitasoisessa talossa ja joudun kestämään itikoita päivästä toiseen :)
Reipasta kesäkuista viikkoa kaikille lukijoilleni!
Sivut
Näytetään tekstit, joissa on tunniste simpukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste simpukka. Näytä kaikki tekstit
maanantai 4. kesäkuuta 2012
perjantai 10. kesäkuuta 2011
Meritähtiä ja simpukoita
Kylläpäs on lämmintä jo näin aamutuimaan! Oikein tukalina hellepäivinä sitä joskus toivoisi asuvansa aivan rannikolla - raikas leväntuoksu rantahiekassa, vilpoisa merituuli hiuksissa, aaltojen rauhoittava kohina, tyrskyjen siloittelemien kivien ja simpukoiden keräily...
Laitoin takapihan terassille muutamia meritähtiä ja simpukoita muistuttamaan merestä näinä ihanina (ja joskus uuvuttavinakin) hellepäivinä. Helteistä viikonloppua kaikille!
Laitoin takapihan terassille muutamia meritähtiä ja simpukoita muistuttamaan merestä näinä ihanina (ja joskus uuvuttavinakin) hellepäivinä. Helteistä viikonloppua kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)