Sisustajan kannalta on ihanan "vapauttavaa" siirtyä kerrostaloelämästä oman talon ja pihan omistajaksi. Saunassakin voi käydä juuri silloin kuin huvittaa, eikä tarvitse orjallisesti noudattaa mitään saunavuorolistoja :) Puutarhaan voi istuttaa juuri sellaisia kasveja ja kukkia joista itse pitää, eikä tarvitse pelätä että naapurinlapset (tai aikuiset!) käyvät tuhoamassa istutuksesi.
Asiasta viidenteen - pari viime päivää on mennyt täydellisessä mestaruushuumassa - tuntuu kuin koko Suomi olisi seonnut! Odotettiinhan sitä lätkän MM-kultaa peräti kuusitoista pitkää vuotta, mutta toisaalta taas tuntuu, kuin edelliset juhlat olisivat olleet vasta eilen. Niin se aika lentää, jopa lätkäkaukalossa :)
Tein muuten viime viikonloppuna kevään ensimmäisiä laatikkoistutuksia takapihan kuistille: mm. valkoisia ja pinkkejä pelargonioita, muratteja, lankaköynnöksiä, muurikelloja ja hopeakäpälää. Jostain syystä pidän murateista ja lankaköynnöksestä aivan erityisesti. Seuraavaksi pitäisi maalata aidat ja päästä varsinaisen pihamaan kimppuun. Alla pari kuvaa istutuksistani.