Sivut

torstai 7. marraskuuta 2013

Poronsarvet

En malttanut enää piilotella rakkaita poronsarviani kaapin kätköissä, vaan laitoin ne jo esiin paraatipaikalle olkkarin pöydälle lasisen hurrikaanin ympärille. Lähinnä talvisinhan niitä on tullut pidettyä esillä, mutta tänä vuonna laskin jo marraskuunkin talveksi :)

Hurrikaaninhan olen muuten aikanaan ostanut Ikeasta muutamalla eurolla ja tuunannut jälkikäteen mustalla "La Maison"-sisustustarralla. Huomasin juuri eilen Facebookia lueskellessani, että eräs toinenkin sisustusbloggari oli käyttänyt samaa kikkaa - tarran kanssa monet ovat erehtyneet luulemaan hurrikaania RM:n tuotteeksi, sen verran tuunauksella on positiivista vaikutusta simppelin halpiskipon ulkonäköön. Suosittelen!

Lauantaina meillä on siivouspäivä - ajattelin uhkarohkeasti vielä pestä ikkunatkin, kun en ole saanut mokomaa hommaa aiemmin syksyllä tehdyksi. Vaarana tietysti om vilustuminen, mutta katsotaan nyt... Paljon tietenkin riippuu ilmoista ja toisaalta siitä kuuluisasta viitseliäisyydestäkin ;D Mukavaa viikonloppua!


4 kommenttia:

Milli`s Little Home kirjoitti...

Aikoinaan olin töissä kaupassa, jossa myytiin noita poronsarvia. Silloin en voinut kuvitellakaan että hankkisin kotiini niitä. Mutta nyt tuntuu, että noita sarvia on pakko saada. Niin se mieli muuttuu... Todella kivannäköinen tuo tuunattu hurrikaani ja pisteenä i:n päällä nuo sarvet:)

New England Rose kirjoitti...

Mulla on itse asiassa vähän sama juttu - nuorempana eivät sarvet ja taljat napanneet lainkaan, mutta vanhemmiten sitä näköjään mielipiteet muuttuu :)

Mukavaa viikonloppua ja Isänpäivää!

Viivi, Kotiompelimo Pauline kirjoitti...

Hei! Blogistani löytyy sinulle haaste :) http://paulinelle.blogspot.fi/2013/11/haaste-kaikki-fakta-minusta.html

New England Rose kirjoitti...

Kiitti Pauline! Yritänpä kerrankin saada tällaisen tehtyä :)