Sivut

torstai 15. elokuuta 2013

Vehreyttä lammen rannalle

Kesälomalle sattui onneksi hyvät ilmat, joten aikaa tuli vietettyä paljon pihamaalla grillailemassa ja puutarhaa hoitamassa. Sain oleilun ohessa myös vihdoinkin tehtyä erään (monista) "ikuisuusprojekteistani", nimittäin lammen puhdistuksen ja pienen "tuunauksen".

Mun on jo muutaman kesän ajan pitänyt laittaa kasveja pienen lampareemme ympärille, jotta se näyttäisi mahdollisimman luonnolliselta (mitä se ei siis nyt todellakaan ole!). En sentään lähtenyt kauppaan taimiostoksille, vaan ajattelin ensi hätään kokeilla istutushommaa muutamalla omasta kukkapenkistä nappaamallani kuunliljalla, viiruhelpillä ja maanpeitekasvilla. Mikäli kasvit menestyvät ko. paikassa, ajattelin hankkia muutaman lilan iiriksen tai kurjenmiekan niiden kavereiksi.

Ihan kivahan tuosta tuli ja kunhan kasvit alkavat kunnolla kasvaa ja levitä, lopputulos lienee aika luonnollinen ja vehreä. Ainakin viiruhelpi on todella innokas levittäytyjä ja kuunliljat puolestaan ovat viihtyneet pihallamme muutenkin loistavasti, joten toivon, että kokeiluni onnistuu. Mukavaa viikonloppua kaikille!




2 kommenttia:

GardenianKati kirjoitti...

Nuo ainakin runsastuvat nopeasti. Kurjenmiekat sopivat ihanasti lammen rannalle. Kullero on myös upea!

New England Rose kirjoitti...

Joo, todellakin. Ainakin viiruhelpi on yrittänyt levitä vähän joka paikkaan kukkapenkissä, joutuu jatkuvasti "siivoamaan" maata sen ympäriltä.

Mäkin tykkään kurjenmiekoista, työpaikkani pihalla on aivan upeat kurjenmiekkaistutukset aina kesäisin, varsinainen lila meri!

Pitääpä tutustua tarkemmin tuohon mainitsemaasi kulleroon - nimen toki olen kuullut useasti, mutten nyt tähän hätään yhtään muista millainen se on. Dementiaa..?

Mukavaa viikonloppua!:)