Sivut

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Puutarhamysteeri!

Osaisikohan joku ystävällinen multasormi selvittää uusimman puutarhamysteerini? Kukkapenkkiini on "pölähtänyt" aivan yllättäen pariinkin paikkaan kellomaisia pinkkejä suhteellisen korkeita kukkasia. Sattuuko joku tietämään, mistä kasvista on kysymys?

Kukat muistuttavat muodoltaan hieman luonnonvaraista kurjenkelloa ja kasvavat sellaisissa pitkissä "vanoissa". Kasvin lehdet ovat hyvin kapeat ja suipot, sellaiset "jäykännäköiset" ja pystyt. Muistuttavat  mielestäni iiriksen lehtiä. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mistä kasvi on pihallemme nyt yhtäkkiä tupsahtanut. Olen satavarma, etten niitä ole istuttanut tai nähnyt penkissä aiemmin. Osaako kukaan auttaa? Mysteerikasvi on kuvattuna alimmassa kuvassa.

Ylimmässä kuvassa on työkaveriltani viime kesänä saadut metsäkurjenpolvi ja poimulehti, jotka ovat jo kasvaneet huimasti (molemmista sain vain yhden lehden istutettuna purkkiin). Aluksi tuntui, ettei niistä tule mitään, mutta viime viikolla ilokseni huomasi kasvien kasvaneen jo huikeisiin mittoihin, ulottuvat vyötärölleni. Kunhan ne vielä muutaman vuoden saavat kasvaa rauhassa, lopputulos on varmasti upea sinikeltainen meri.

Joku varmaan muistaa kärhö-postaukseni tältä keväältä - kerroin hankkineeni siperiankärhön sekä Polish Spirit- ja Rüütel-lajikkeet. Istutin virolaisen Rüütel-kärhön suhteellisen varjoisaan, hieman pimeään paikkaan lehvästön alle ja näköjään se viihtyy siellä erinomaisesti - ensimmäiset kukkaset ovat juuri avautumaisillaan. Kesäistä viikkoa kaikille, lomaa odotellessa... :D


Lilat metsäkurjenpolvet ja keltaiset poimulehdet ovat näyttävä yhdistelmä..

Keväällä istuttamani virolainen Rüütel-kärhö.

 

Mysteerikukka - kuka tunnistaa?
 

4 kommenttia:

New England Rose kirjoitti...

No niin, meikäläinen nyt sitten sählää oikein urakalla... Mikäli joku ehti lukea postaukseni heti tuoreeltaan, huomaa nyt, että olin sekoittanut kärhöjeni nimet (niitä on jo niin monta että menee vähemmästkin sekaisin :)) Eli kuvassa oleva kärhö EI siis ole Polish Spirit, vaan virolainen Rüütel! Korjasin alokasmaisen virheeni myös tekstiin.

AnniK kirjoitti...

Mysteerikukkaa en tunnista, mutta olisko joku lilja kyseessä. Varmansti joku tietää joka paremmin kasvit tuntee.
Välillä noita outoja kasveja tunkee meidänkin pienellä pihalla mistä lienee tulevat :D Mukavat yllätykset.
Mukavaa maanantaita!

pirkko kirjoitti...

Eipä välähdä, mikä kasvisi voisi olla. Olisiko joku viimevuotinen, joka nyt vasta kukkisi?
Kärhösi on suloinen.

New England Rose kirjoitti...

Alan pikkuhiljaa epäillä, että kasvit ovat tulleet pihaan viimesyksyisen sipulien istutusurakan aikana. Kuulemma siskollakin on tullut jotain uutta pihaan sitten viime syksyn. Olisikohan niin, että sipulipusseissa onKIN ollut muutama väärä sipuli?