Sivut

torstai 26. toukokuuta 2011

Teetä ja sympatiaa(ko)

Huh huh, olipahan taas aamu! Jo viikkoja sitten tilatun puutavarakuorman oli määrä saapua meille tänään aikaisin aamulla ennen töihin lähtöä, vaan kuinkas kävikään - oltuamme toista tuntia passissa verkkarit jalassa ja työhanskat kädessä valmiina roudaukseen, jouduimme pettymään pahan kerran. Noin kahdenkymmenennen tuskaisen puhelun jälkeen saimme kiinni pääkallonpaikalla häärivän "varastosedän", joka totesi yksioikoisesti että "ai jaa, eihän sitä teidän kuormaa ole vielä edes kerätty täältä varastolta, eli ei se kyllä tänään ole tulossa". Niinpä. Mutta kun lapussa lukee niin...

Viimekesäinen remonttiepisodi ja tavaratoimitussekoilu vielä tuoreessa muistissani en voi edelleenkään lakata ihmettelemästä, että mistä näitä niinsanottuja "asiakaspalvelijoita" oikein kumpuaa.Yksi pieni puhelinsoitto asiakkaalle eli meille olisi pelastanut päivämme (sekä ehkä myös tulevan viikonlopun), mutta kun ei niin ei. Tulipahan hukattua muutama tunti tehokasta työaikaa taivaan tuuliin ja saatua samalla oiva startti päivälle jotain "pidempää otsassa" :D

Täytyy kyllä sanoa, että minulta ei heru enää tippaakaan sympatiaa näille hällä väliä -kavereille. Asiakaspalvelun taso on vaikuttanut olevan pohjamudissa ainakin pääkaupunkiseuden isoissa remppaliikkeissä jo pitkään - kaikki, siis KAIKKI tilaukset tuntuvat menevän aina tavalla tai toisella pieleen - toimitus väärään aikaan, väärään paikkaan ja väärillä tavaroilla tai sitten niitä on liikaa tai liian vähän tai ei ollenkaan.

Toisaalta, olihan tässä episodissa jotain hyvääkin - ehdin odotellessa viikata pestyt vaatteet kaappeihin ja tyhjentää tiskikoneen puhtaista astioista sekä juoda ainakin litran minttuteetä!

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi,että kylläpä oli ärsyttävää ja tosi ikävää teille. Olen miettinyt tuota samaa, asiakaspalvelu on kyllä muutamilta yrityksiltä totaalistesti kateissa. Itse en ikinä olisi kehdannut olla soittamatta, että anteeksi, nyt täällä ei olekaan valmsista, että puut tulevat sitten toisena päivänä.Miten se voi olla niin vaikeaa,yksi pieni puhelu. Mua alkoi ärsyttämään sun puolesta.

Naiset kyllä onneksi osaavat käyttää ajan tehokkaasti eikä odottele tumput suorana, nyt on pyykit viikattu.Hyvä.

Komea myrskylyhty rivistö tuossa sivupalkissa. Tykkään itsekin noista kovasti.

Mukavaa päivän jatkoa kaikesta huolimatta ja aurinkoista viikonloppua sinulle.

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Se taitaa vaivata joka paikassa -nimittäin työn saamattomuus remppapuolella :(
Meidän oli tarkoitus pääästä muuttamaan (ihan ehdottoman) viimestään helmikuun puolessa välissä ja edelleen ollaan vanhassa kodissa. Ja kaikki tämä siitä että saunan remppamiehet tulee ja menee milloin huvittaa. Vaikea muuttaa taloon, missä ei ole pesutiloja eikä pesukonetta :(

Ainakin täälläpäin on se ongelma, että otetaan paljon töitä vastaan, ja käydään jokaisella silloin tällöin -eikä mitää tehdä kerralla loppuun.

Toivottavasti saatte tarvikkeenne pian, että pääsette etenemään töissänne!
Ja tosiaan, aina pitää yrittää löytää jotain positiivistäkin :)

Tuire kirjoitti...

Ihania puutarhajuttuja täällä!

New England Rose kirjoitti...

Kiitos Tuire!

Tänä iltana sitten uusi yritys sen puukuorman kanssa... Paljonkohan pitäisi lyödä vetoa ettei taaskaan tule ajallaan :D